Jakob Fridholm ja Paul Svensson: Paulin keittiössä : vihreät viettelykset

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kun Paul Svensson, Strömsöstäkin tuttu televisiokokki ja yksi Ruotsin johtavista keittiömestareista kirjoittaa ruoasta ja ruoanlaitosta, ei hänen täydellistä omistautumistaan asialleen voi olla huomaamatta. Paul kirjoittaa rakkaudestaan ruokaan – koko sydämestään.

Tässä järjestykseltään toisessa keittokirjassaan Paul keskittyy esiintuomaan vihreää valistustaan, siis jakamaan ajatustaan laadukkaan, runsaasti kasviksia sisältävän ravinnon puolesta. Kyseessä ei kuitenkaan ole vegetaarinen keittokirja, vaan reseptit sisältävät myös eläinkunnan tuotteita. Niitä käytetään kuitenkin erittäin hallitusti, ”laatu ennen määrää” -ajatuksesta kiinni pitäen.

Kirja on jaettu neljääntoista lukuun, joista jokainen on nimetty eri kasviksen mukaan. Näin kasvikset pääsevät vuorotellen pääosaan. Alkupalaksi niistä annetaan lyhyt tietoisku, jonka jälkeen niiden ympärille rakennetaan mitä mielenkiintoisempia kevyitä ja raikkaita ruokalajeja. Lisäksi kirja sisältää pienen opetusosion, jossa perehdytään keittiöön sekä sen välineistöön ja käydään muutaman sivun verran kasviskoulua – hyödykäs lisä tämäkin.

Itse koin tämän kirjan mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi. Vaikka en kasvissyöjä olekaan, rakastan kasviksia ja jaan kirjailijan ajatuksen siitä, että laadukkaampi ja näin ollen nautinnollisemman lopputuloksen tuottava ruoanlaitto lähtee kasviksista, tuoreista sellaisista. Meillä pohjoisen asukeilla tämä useimmiten tarkoittaa myös hieman kalliimpaa ostoskoria, mutta jälleen Paulia lainatakseni ”Kyse ei ole halvasta tai kalliista, vaan meille tärkeimmän asian, ruoan, arvottamisesta.”

Mielestäni kirja tarjoaa lähes jokaiselle jotakin ja myös siinä mielessä, että sen reseptit on jaoteltu myös vaikeustasojensa mukaan. Silloin tällöin aistittavissa on suoranaista hifistelyn makua, mutta se kai kuuluu asiaan.

Itse olen tähän mennessä valmistanut Paulin klassista gazpachoa sekä bolognesekastiketta hänen hyvällä tomaattikastikkeellaan pohjustettuna. Suosittelen – sekä kirjaa että edellä mainittuja.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...