Teuvo Pakkala: Pieni elämäntarina

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Oulussa syntynyt ja ylioppilaaksi kirjoittanut kirjailija Teuvo Pakkala (1882-1925) on ennen kaikkea lapsikuvaajana pysynyt lukijakunnan muistissa ja varsinkin novellista Mahtisana irtautunut rallatus stiiknafuulia! – nuoren pojan mantra. Myös Ihme ja kumma -novelli on jäänyt elämään. Siinähän unohtelevan tyttörievun äiti lähettää Vappunsa kauppareissulle ostamaan kymmenellä pennillä siirappia – ja kas kummaa sillä kerralla homma lähes onnistuu ja vastedes kaikki!

Pieni elämäntarina lähtee myös liikkeelle lapsuudesta. Forstmestari Kalmin tytär Esteri on menettänyt äitinsä ja elää kartanoelämää maalla uuden äitipuolen ja tämän lasten kanssa. Esteri tuntee olonsa ulkopuoliseksi ja hyljeksityksi, äiti-ikävä yllättää tuon tuosta.

Pienestä pitäen joutuu yksinäinen tyttö tutkimaan sisimpäänsä, kuten syrjään joutuvat joutuvat. Lukija pääsee kasvavan nuoren tyttären ja varttuvan naisen sielun liikkeisiin mukaan. Ailahtelevaahan se kaikkine rakkaussuhteineen on, kun oikea rakkaus kaupungissa ohittuu ja vääristä moukkamaisista rakkauksista ei rauhoittajiksi ole.

Pakkala kirjoittaa psykologista tarinaa, jonka lopputulos on ainakin näin vanhemman lukijan aavistettavissa: sellaista rankkaa se elämä on, kun tunteet eivät niin vain ole hallittavissa, saati toiset ihmiset.

On se karua isän kirotessa tyttärensä:

”Minä kiroon sinut omasta puolestani ja hänen puolestaan, joka sinut synnytti!”

Tyttären rynnätessä kalmankalpeana kammariin, jossa äidin kuvan piti oleman:

Äiti! Sinä et kiroaisi, vaikka rikokseni olisi kuinka suuri hyvänsä? Sinä itkisit, vaan et kiroaisi? Sinä itkisit kauniit silmäsi sokeaksi, vaan huulillasi olisi anteeksi-antaumuksen hymy!”

Äidin valokuva seinältä oli kadonnut, se oli tyhjä.

Vanhahtavaa? Osittain kyllä kirjoitus, muttei sisältö, sen sielu. Luettavaa kirjoitusta kaikin.

Ja jos sisäinen vuoropuhelu ei kiinnostaa niin onhan Pakkalalta jäänyt elämään näytelmä Tukkijoella, katsottavissa eri teattereissa aina uudelleen ja uudelleen, varsinkin kesäteattereissa, kuten vastaikään Kanavateatterissa Pohjois-Karjalassa.

Siinä Stiiknafuulia!-taikasanan sijasta lausutaan Ottiatuota! Kummatkin eloonjääneitä, nykylukijallekin tuttuja, Pakkalan kynästä lähteneitä lentäviä ja liitäviä sanontoja. Ja itse romaanejakin luettavissa ja lainattavissa koko joukko.

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *