Annie Ernaux: Isästä / Äidistä

Isästä / Äidistä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ranskalainen Annie Ernaux (s. 1940) nousi suomalaisten lukijoiden tietoisuuteen vuonna 2021, kun alkujaan vuonna 2008 ilmestynyt muistelmateos Les Années ilmestyi suomeksi nimellä Vuodet. Nyt Ernaux-suomennokset jatkuvat kahdella pienoisromaanilla, jotka suomalaisten lukijoiden iloksi on niputettu yhdeksi niteeksi. Eipä tässä näinkään ole kuin 152 sivua.

Kirjat sopivat aiheidensa puolesta hyvin yhteen. Ensimmäinen, La Place eli Isästä ilmestyi vuonna 1983 Ernaux’n isän kuoltua. Se kertoo isän elämänkaaresta. Toinen puolisko Une femme eli Äidistä ilmestyi vuonna 1987 Ernaux’n äidin menehtymisen jälkeen ja kertoo puolestaan äidistä. Siinä missä isästä kertova kirja kuvaa Ranskan yhteiskunnan kehitystä, tässä kirjassa pääpaino on nimenomaan äidin ja tyttären suhteessa.

Aloitetaan isästä. Isä kuolee pian sen jälkeen kun Ernaux saa suoritettua opettajantutkinnon näyttökokeen. Se saa kirjailijan pohtimaan elämää.

Myöhemmin kesällä, odotellessani ensimmäistä opetusvirkaani, ajattelin ”minun pitää kirjoittaa siitä kaikesta”. Halusin kirjoittaa ja kertoa isästä, hänen elämästään ja siitä etäisyydestä, joka väliimme oli teini-iässäni tullut. Se oli luokkaetäisyyttä mutta aivan omanlaistaan, nimetön. Kuin halkaistua rakkautta.

Romaanimuoto tuntuu kuitenkin mahdottomalta. Isän elämästä ei voi kirjoittaa ”lyyristä muisteloa”. Pelkistetty luettelomainen tyyli istuu Ernaux’lle paremmin, joten niin hän kirjoittaa.

Isän tarina alkaa niukasti 1800-luvun puolelta Pohjois-Ranskasta, jossa Ernaux’n isoisä työskenteli kuormarenkinä maatilalla. Isoisä oli ankara mies, joka ei osannut lukea eikä kirjoittaa. ”Isän elinympäristö oli keskiaikainen”, luonnehtii Ernaux. Isä oppi lukemaan, mutta joutui 12-vuotiaana maatilalle töihin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kotiseutu alkaa teollistua ja isäkin päätyy töihin köysitehtaaseen. Siellä hän kohtaa Ernaux’n äidin. Pariskunta ei halua jäädä työläisiksi. Kaupan ja kahvilan pitäminen on parasta, mitä on tarjolla: se ei vaatinut paljon pääomaa tai erityisosaamista. Ihan pelkkä kaupan pitäminen ei kuitenkaan riitä, vaan isä joutuu työskentelemään myös rakennus­töissä. Hän on puoliksi kauppias, puoliksi työläinen, eikä kotonaan oikein kummassakaan leirissä.

Isä tekee jonkinlaista pientä luokkanousua. Hän on ensimmäinen suvussaan, joka omistaa kotinsa. Isä tiedostaa kuitenkin terävästi alempiarvoisuutensa ja maalaisuutensa ja yrittää salata sen kaikin keinoin. ”Aina pelotti, että käyttäytyisi sopimattomasti, saisi hävetä”. Kun Ernaux itse päätyy opiskelemaan yliopistossa, hän on ymmärrettävän hukassa hienostuneiden porvarisperheiden vesojen parissa.

Ei tästä kaikesta oikeastaan mitään suurta tarinaa muodostu. Miksi muodostuisikaan, tavallisen 1900-luvun alkupuoliskolla varttuneen ranskalaismiehen ja hänen tyttärensä elämästä? Tavallista yhteiskunnan edistystä ympärillä: isän elinaikana teollinen vallankumous, tyttärellä luokkanousu työläisestä kouluttautuneeseen keskiluokkaan, siinä ohessa yleistä vaurastumista. Mutta kiehtova tämä varsin vähäeleisellä tyylillä esitetty kuvaus isän elämästä ja isän ja tyttären suhteesta kuitenkin on.

Toinen kirja, Äidistä, alkaa sitten äidin kuolemalla. Äiti syntyi vuonna 1906 Yvetot’n kaupungissa. Äitikin joutui lopettamaan kolunkäynnin 12-vuotiaana; silloin kutsui Aku Ankan tapaan margariinitehdas. Sitä seurasi köysitehdas, josta löytyi sitten mies. Avioliitto oli niihin aikoihin naiselle elämän ja kuoleman kysymys, joka toi toivoa paremmasta, mutta saattoi viedä pohjalle. Mieheksi ei kelvannut jyväjemmari, joka pistää maatilan töihin. Ernaux’n isä oli kelpo mies: tavallisen oloinen, säästäväinen, sopivasti vanhempi, ei juonut.

Äiti on tietoinen yhteiskunnallisesta asemastaan, mutta suhtautuu siihen pystypäin:

Äiti oli porukan ylpein ja riehakkain, hän tiedosti kirkkaasti mutta uhmakkaasti heidän alempiarvoisen yhteiskunnallisen asemansa eikä suostunut kenenkään arvioitavaksi yksinomaan sen perusteella. Rikkaista hän sanoi usein ”eivät ne ole yhtään meitä parempia”.

Kaupan perustaminen oli nimenomaan äidin haave. Isä on varovaisempi ja pelokkaampi. Äiti kokee, ettei mitään menetettävää ole. Työläisyydestä voi olla ylpeä, mutta ei niin paljon, että haluaisi jäädä loppuiäkseen tehtaaseen töihin. Kauppiaana äidistä tulee vähän katkera: hän ei tienaa juurikaan enempää kuin tehdastyöläinen, ja tilalle tulee pelko siitä, ettei ”pärjää elämässä”. Äiti joutuukin kehittämään olemustaan vähemmän rahvaanomaiseksi. On hankittava porvarillinen tyyli, vaikutettava edes vähän sivistyneiltä. Äidille mikään ei ole yhtä hienoa kuin kirjaviisaus, ja siksi hän toteuttaa oppimispyrkimyksiään tyttärensä kautta.

Äiti näyttäytyy kuitenkin tyttärelle karkeana verrattuna yksityiskoulun porvaritovereiden äiteihin ja muotilehden naiskuvaan. Tästä syntyy äidin ja tyttären välille riidanhaluinen suhde, jossa äiti yrittää vaalia vanhaa toveruutta ja tytär kokee, ettei äidille voi puhua muusta kuin opinnoista. Tytär käy läpi teinikapinansa kuin porvarislapsi ikään – olkoonkin, että vanhempien kapina oli lähinnä taistelemista lapsuusaikojen köyhyyttä vastaan. ”Tiettyinä hetkinä äiti näki tyttäressään luokkavihollisen”. Isän kuoleman jälkeen äiti muuttaa asumaan tyttärensä luokse, mikä tuo suhteeseen uusia sävyjä. Lopulta äiti sairastuu dementiaan ja muuttuu tyystin toiseksi ihmiseksi.

Sekä Isästä että Äidistä ovat hienoja kuvauksia Ernaux’n perheestä. Niissä on näin peräkkäin luettuna jonkin verran päällekkäisyyttä; nehän kertovat pitkälti samoista tapahtumista, vain hieman erilaisista näkökulmista. Riittävän erilaisista, onneksi; kyllä nämä molemmat on mielekästä lukea. Mielenkiintoisesti Isästä-teoksessa Ernaux on vielä peitellyt tapahtumapaikkoja, Yvetot on vain Y. ja Lillebonne L., mutta äidin kuoleman jälkeen paikkakunnat mainitaan jo koko nimillään.

On hauskaa, että tällaista vanhempaa kirjallisuutta suomennetaan, eikä vain uusinta uutta. Samoin ilahduttivat 1970-luvulta esiin kaivetut Tove Ditlevsenin omaelämäkerralliset teokset. Mutta miksi nämä, miksi nyt? Vuodet-romaanin hyvä vastaanotto lienee auttanut. Toisena selityksenä nostan esiin Édouard Louis’n, joka on kertonut saaneensa vaikutteita Ernaux’lta. Louis’han on kirjoittanut pienoisromaanit isästään ja äidistään. Nämä Ernaux’n aikaisemmat romaanit sopivatkin mainiosti niiden rinnalla luettaviksi.

Lotta Toivanen on tehnyt edelleen oivaa työtä Ernaux’n parissa. Toivoisin, että Ernaux-suomennokset saisivat edelleen jatkoa, sillä vielä suomentamattomien kirjojen aiheet vaikuttavat mielenkiintoisilta. Ernaux’n tyyli ja tapa yhdistää yksityistä elämäkerrallista kirjoittamista yleisempiin aiheisiin hyvin tiiviissä ja elegantissa muodossa on hyvin viehättävää ja erityislaatuista.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 085 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...