Arvostettua suomalaista Platonin filosofian tutkijaa Holger Thesleffiä pitää kiittää hänen hienosta elämäntyöstään sekä tästä kirjasta. Platonin arvoitus on lajissaan harvinaisen selkeä ja uusia ovia innostavasti avaava tietokirja. Kirja ei ole saanut vakavasti otettavia kilpailijoita eikä vanhentunut siksi, että Thesleffin Platon-kuva oli uutta ja poikkesi monin tavoin jo ilmestyessään muista vastaavista. Kirja on älyllinen kädenojennus suomalaisille, sillä Suomessa Platon oli, ja on edelleenkin, aika tuntematon ja vähän tutkittu.
Oliko Platonin tarinoissa enteellistä se, että hän oli nähnyt kerran unen itsestään joutsenena, joka aina välttyi tavoittelijoiltaan, vai vihjasiko hän näin vain omien sanojensa arvoituksellisuuteen ja siihen vanhaan kreikkalaiseen totuuteen, ettei ihminen koskaan voi oppia tuntemaan itseään? Ehkä niin, jopa tarkoituksellisesti. Thesleffin mukaan kirjallisesti moniselitteisten, väliin jopa loistokkaiden, ja asiasisällöllään ärsyttävien proosadialogien ja myyttisten visioiden kirjoittajana Platon jätti lukijansa ymmälle ja hämmentyneenä punnitsemaan asioita.
Vaikka filosofinen ajattelu tuntuu olevan hänellä olevan aina tärkeää, dialogien moniulotteisuus, taiteellisuus ja joskus yllättävä leikillisyys tuottavat lukijoille päänvaivaa. Milloin hänet tulee ottaa todesta?
Monelta tiukkapipoiselta tutkijalta on jäänyt huomaamatta tämä ivallinen sarkasmi. Platonin merkitystä lisää se, että hän oli ensimmäinen kreikkalaisfilosofi, jonka kirjallinen tuotanto on säilynyt kokonaisina teksteinä. Hän kokosi vanhoja ajatuksia ja loi uusia polkuja ajattelulle sekä päättelylle. Moni Platonia tutkinut on silti sitä mieltä, ettei historiallisella pohjalla ole merkitystä.
Thesleff on tässä jyrkästi eri mieltä, sillä dialogeihin kutoutuu hänen mielestään ”valtava vyyhti” arvoituksellisia asioita. Thesleff kysyy esimerkiksi: mitä Platon halusi sanoa ja kenelle? Siinä on yksi vieläkin ratkaisematon pohjaton Platonin arvoitus: ”Vasta sitten kun tähän on saatu tyydyttävä vastaus, voidaan ehkä dialogien kirjallista asua yrittää arvostaa ja arvostella paremmin.” Kirjan kunnianhimoinen tarkoitus on tarjota uusia eväitä Platonin tutkimiseen. Hyvin Thesleff tässä tehtävässä onnistuukin lukijansa onneksi. Platonin arvoitus on selkeä kuin oppikirja, ja sopii sekä tausta-aineistoksi laajan hakemistonsa ansiosta että aloittelijalle helppolukuisuutensa ansiosta.
Myös kirjan viimeinen luku, Platon ja jälkimaailma, on hyvä jatko-opas platonilaisen maailmaan myös niille lukijoille, jotka ovat vasta-alkajia. Muista filosofeista poiketen Platon ei halua selvittää sen hetkistä filosofista asemaansa, ja siitä on ilmeisesti syntynyt paljon väärinymmärrystä. Thesleffin mukaan dialogit heijastavat niiden takana käytyä suullista keskustelua epäsuorasti ja vain osittain: ”Toinen harvoin oivallettu perusongelma on se, ovatko dialogit aitoa etsimistä vaiko ainoastaan heijastavat kysymyksenasetteluja, joita Platon halusi valaista sillä hetkellä.”
Vastaus on Thesleffin mielestä käytännössä ”sekä-että”, vaikka hänestä oli toki syytä tähdentää, että Platon yleensä ”tiesi” enemmän kuin sanoi tai kirjoitti. Kolmas ongelma oli näennäisen villisti rehottanut käsitysten ja asenteiden moninaisuus. Olisi ongelmia lisääkin, mutta ne on tarkoitettu jokaisen Platonista kiinnostuneen itsensä löydettäviksi ja mietittäviksi. Voimmeko kirjan luettuamme sittenkään päätellä, mitä Platon halusi ja mitä ei? En ole ihan varma eikä taida olla kirjoittajakaan, eihän muuten kyseessä olisi arvoitus.





