Eric Hill: Puppe käy paloasemalla

Puppe käy paloasemalla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Klassikkohahmo Puppe kuuluu niihin satuhahmoihin, joista lähes kaikki lapset pitävät. Hmm, rakastin häntä minäkin, silloin kultaisella kahdeksankymmentäluvulla. No, nykyään en enää oikeammin hänen koiramaisuudestaan välittäisi, mutta jälkeläiseni tuntuu välittävän, joten Puppe on jälleen tullut osaksi elämääni. Pupen viehätysvoimaa eivät vuodet vie mennessään.

Tällä kertaa Puppe vierailee paloasemalla, isoisänsä työpaikalla. Siellä riittääkin ihmettelemistä palomiesten asuista ja työtiloista aina upeisiin paloautoihin. Ja kaikkea täytyy tietysti päästä kokeilemaan.

Puppe käy paloasemalla ei ole formaatiltaan se tavallisin, luukkuja sisältävä Puppe-kirja, mutta siitäkin huolimatta tuntuisi iskevän kovasti perheemme pikkulukijaan. Näitä muutamaa aukeamaa on ihasteltu ”joitakin” kertoja.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...