Purkkeihin asioita keräävä Leevi-pupu tuli tutuksi jo Deborah Marceron aiemmassa Purkissa-kirjassa. Nyt Leevillä on uudet kuviot, mutta lasipurkkeja niihinkin liittyy. Leevi pitää pelottavista jutuista, mutta ei tykkää oikeasti pelätä. Pelko tulee kuitenkin aina takaisin, vaikka Leevi työntäisi sitä minne. Lopulta Leevi keksii sulkea pelon purkkiin, lukita purkin komeroon ja homma selvä, ei enää pelkoa!
Sitten kun paras ystävä löytää uuden ystävän, Leevi tulee surulliseksi. ”Älä ole niin apea”, Leeville sanotaan, ja niin Leevi sulloo surunkin purkkiin. Musiikintunnilla Leevi innostuu tanssimaan, vaikka ei olisi saanut, joten innostuskin joutaa purkkiin. Viha menee samaa tietä, samoin yksinäisyys, ilo, pettymys ja lopulta kaikki tunteet. Leeville jää vain ontto olo.
Kun vielä uusi tunne – nolostus – purskahtaa esiin ja on matkalla kaappiin, käy niin hullusti, että kaikki purkit kaapissa menevät rikki ja tunteet pääsevät valloilleen. Ja niinpä niin: elämä tunteiden kanssa on sittenkin parempaa kuin tunteeton harmaus. Leevi oppii tuntemaan tunteensa ja jakamaan ne jonkun kanssa.
Purkista on siis suosittua tunnekasvatusta. Tarina on aika yksinkertainen ja alleviivaava, mutta ei kuitenkaan liian saarnaava. Kysymyksiä herättää ainakin se, miksi Leevi haluaa sulkea myös ilon purkkiin. Siihen ei anneta suoraan vastausta; se on asia, jota voi lukiessa pohtia. Kaunis kuvitus tekee tästä kuvakirjasta ilon silmille. Kuvien annetaan myös loistaa ja kertoa tarinaa, tekstiä ei ole paljonkaan. Näin taidokkaasti kuvitetussa kuvakirjassa se on tismalleen oikea ratkaisu.







