Markku Eskelinen: Raukoilla rajoilla : Suomenkielisen proosakirjallisuuden historiaa

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Pelottaa ja emmityttää: Paksu tiine kirja, 599 sivua ja lyhyt tila tässä alla. Sekä se, kun onniinmaan viimeisen päälle häjy ja ärhäkkä tekijämies tämä kirjan koostaja FT Markku Eskelinen. Sinne on turha kenenkään mennä mitään väliin huutelemaan, jos vähänkin on epävarma asiastaan, mitä taas Eskelinen ei ole, ei koskaan.

Kulttuuritutkijatohtori, digitaalisen kirjallisuuden ja tietokonepelien tutkija, on koonnut kansiin suomenkielisen proosakirjallisuuden, sen verran on antanut perää, että alaotsikoinut teoksen partitiivissa ja loppukiitoksissa käyttää omistusliitteellistä sanaa proosahistoriani. Ei siis täydellinen, kaiken kattava. Suo muutaman lipsahduksen mahdollisuuden, kuten vaikkapa tuon ’Helena-soittajan’ Aino Räsäsen etunimessä, joka Auliksi vääntyy.

Hyvä niin, niin vanhakantainen lukija voi anteeksiantaa anteeksiantamattomat ’unohdukset’ jättää kirjallisuuden historian ulkopuolelle ja käsittelemättä monia vankkoja kirjailijanimiä Tuurista Turuseen ja leegio muita (henkilöhakemistoa ei ole). Tai tuomita Antti Hyry haahuilijaksi, Waltarin Sinuhe, egyptiläinen teinifilosofin tekemäksi ympäripyöreydeksi, Sillanpää ei miksikään, kun taas nostaa Juhana Vähänen, Taneli Viljanen, Janne Kortteinen, Maria Matinmikko kirjallisiksi helmiksi; siinä rytinässä Kortteisen Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa hakkaa mennen tullen Ihmiset suviyössä. Ja niin edelleen. Painotukset osin hatelikossa?

On se ärsyttävä. On se. Mutta on se myös tietävä. On se. Siksi tätä lukee – ja huom! mielellään. Se että kirjallisuuden tutkijat Niemet-Nevalat-Karkamat saavat huutia oikein isän kädestä, se ei haittaa – ajantasaistaapahan alaa. Eskelisen pitämä Raukoilla rajoilla -blogi täydennykseksi kirjan saamasta vastaanotosta, hyökkäyksistä ja puolustuksista, on yhä netissä luettavissa – ja on luettava!

Tri Eskelisen Raukoilla rajoilla -tietokirjamammutista irtoaa monta kirjavinkkiä oheistuotteena, eikä lukematta voi jättää esimerkiksi Aki Ollikaisen Nälkävuotta, taikka pakko on lukea Markku Pääskysen kuuden romaanin sarja, alkaen Etanasta, sarjan suositus houkuttelevaisuudessaan on tämän kaltainen: voima ja laatu perustuu niiden kykyyn vaikuttaa lukijan tunteisiin, saada lukija tuntemaan tunteita, joita romaanin teksti ei nimeä, vatvo, korosta, ’läpityöskentele’, sentimentalisoi tai tarjoa samastuttavaksi —

Ja se mikä minua vanhakantaista lukijaa ilahdutti on Eskelisen arvonanto suosikeilleni Volter Kilvelle ja Joel Lehtoselle sekä pitempi aikaiselle tuttavalleni K.A. Järvelle, jonka Loinen-romaanin olen nostanut jo ennen Eskelisen syntymää, 1959, (hyperbola sallittakoon, koska JE:kin mielestäni sitä viljelee monin paikoin) korkeimmaksi kaappini päälle.

Toivottavasti tavanlukija ei pelästy Eskelisen korkeasti oppinutta kielipeliä, josta malliesimerkki lopuksi, vaan käy kiinni halulla hartahalla antoisaan kirjaan:

Tässä katsannossa 2000-luvun historiallisiin elpyjiin kuuluvat muun muassa ergodisuus, proseduraalisuus (erityisesti OuLiPon traditionalismi), kombinatorisuus ja yhteiskirjoittaminen, joiden kaikkien perinteet yltävät paljon 1900-luvun modernismin, avantgarden ja postmodernismin ”kolmiodraamaa” kauemmas, vuosisatojen ja jopa vuosituhansien taakse.

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *