Alastair Reynolds: Ilmestysten avaruus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirjan päähenkilö Dan Sylveste tutkii Resurgamin karulla planeetalla planeetan aikaisempia asukkaita, amarantiineja. Jotakin suurta tapahtui vajaa miljoona vuotta sitten, kyseinen tapahtuma tuhosi koko amarantiinien kulttuurin. Sylvesteä kiinnostaa kovasti tietää, mitä tapahtui – ettei sama juttu vain tapahtuisi uudestaan.

Asiaan liittyvät tavalla tai toisella palkkamurhaaja, entinen sotilas Ana Khouri ja avaruusalus Nostalgia for Infinityn miehistö. Erilliset juonet kietoutuvat yhteen varsin kiinnostavalla tavalla, kirja muuttuu loppua kohden yhä houkuttelevammaksi luettavaksi.

Alastair Reynolds kirjoittaa varsin hyvää tekstiä. Paikoin tieteellisyys iskee pintaan, mutta se ei lukemista estä. Todettakoon siis vain Reynoldsin tähtitiedejargon uskottavaksi näin rahvaan silmissä. Tähtitieteellinen skaala on ainakin hyvin hallussa: eräässä kohtauksessa käytetään sanontaa “in her immediate neighborhood” kuvaamaan kohdetta, johon etäisyyttä on muutama kymmenen tuhatta kilometriä.

Iain M. Banksin ja Hyperionin ystäville suosittelen kirjaa ehdottomasti, muidenkin kovaa scifiä pelkäämättömien kannattaa tutustua.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 290 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...