Tuomas Aitonurmi: Ruumiin ylittävä ääni

Ruumiin ylittävä ääni

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nyt esikoisteoksensa julkaiseva Tuomas Aitonurmi (s. 1988) on Raumalta lähtöisin oleva, nykyisin Helsingissä asuva kirjastoalan ammattilainen. Minulle hän on tuttu varsinkin runoista kirjoittaneena kriitikkona ja Kirjasampo-palvelun toimittajana. Näistä lähtökohdista Aitonurmen esikoisteos, esseekokoelma Ruumiin ylittävä ääni, ylitti helposti kiinnostuskynnyksen.

Minua kiusattiin ensimmäiseltä luokalta yhdeksännelle. Kohtasin haukkuja, pilkkaa, tönäisyjä, mitätöintiä ja nöyryyttämistä sekä koulussa että sen ulkopuolella. Se oli jatkuvaa väkivaltaa.

Tämä on totuuteni, jota en halua jättää kirjoittamatta. Hiljaisuus ei suojele minua enää miltään.

Näin alkaa teoksen prologi, ”Helvetillinen rakennelma”. Se asettaa suuntaviivat: tällaisesta traumasta käsin kirjoittaminen syntyy. Aitonurmen tyyli onkin vahvan omaelämäkerrallista. Nämä ovat esseitä, joissa pureudutaan oman elämän kipupisteisiin ja vaikeisiin kokemuksiin. Kuten vaikkapa kovaan kiputilaan, joka ”Pelko veressä”-esseen aloittaa ja paljastuu sittemmin munuaisinfarktiksi, joka selittämättömästi ilmaannuttuaan pistää nuoren miehen miettimään elämän peruskysymyksiä.

”Kirjoituksen minä”-essee pohdiskelee omaelämäkerrallista esseetä kirjoittamisen muotona. ”Tuomaksesta ei pitänyt tulla sellaista kirjoittajaa, joka kirjoittaa läheltä omaa elämäänsä.” Mitä henkilökohtaisten esseiden ja autofiktion suosio kertoo kirjoittajista, lukijoista ja kirja-alasta? Mitä minän tunkeminen tekstiin kuin tekstiin kertoo kirjoittajasta? Orastavasta narsismistako?

Kirjagramissa on kehuttu paljon ”Kirje maskuliiniselle varkaalle”; siinä Aitonurmi kirjoittaa Jean Genet’n Varkaan päiväkirja -romaanissa esiintyvälle Stilitanolle, sivuhenkilölle. ”Sinä olet vaivannut minua pitkään, Stilitano. On nimittäin niin, että homomiehet päätyvät vielä nykyisinkin helposti samanlaisiin asetelmiin kuin Varkaan päiväkirjan kertoja sinun kanssasi. Minä elin joskus stilitanojen keskellä.” Kirjoitus laajenee käsittelemään mieheyttä laajemmin, toisten puolesta tehtävää tunnetyötä, pelkoa, miehisyyden performanssia, rakkautta. Essee on viehättävä, puhutteleva ja ajatuksia herättävä.

”Turva käsissä” pohtii turvallisuutta ja uhkaa Fanni Niemi-Junkolan Suoja-videoteoksen kautta. Teos osui Aitonurmen elämässä vaikeaan elämäntilanteeseen: masennukseen, putkiremonttiin, parisuhdevaikeuksiin. Turvan ja turvattomuuden teema heijasteleekin videoteoksesta vaikkapa juuri parisuhteeseen.

Kiusaamisen kysymyksiä sivutaan tuossakin esseessä, mutta vielä enemmän kirjoituksessa ”Katalogiraivosta korjaavaan kokemukseen”, jossa Aitonurmi kuvaa matkaansa Antti Röngän Jalat ilmassa -romaanin kanssa. ”Suutuin, kun näin kuvauksen kirjasta kustantamon katalogissa.” Jos reaktio on tämä pelkästään tiedosta, että kirja käsittelee koulukiusaamista, lienee hyvä idea mennä kohti tätä reaktiota. Miksi näin vahva reaktio? Lopulta teoksen lukeminen osoittautui repivän sijasta korjaavaksi kokemukseksi. Siinä sivussa Aitonurmi käsittelee trauman kokemusta ja siitä toipumista, terapian ja Jalat ilmassa -kirjan kaltaisten korjaavien kokemusten kautta.

”Ruumiin ylittävä ääni” kuuluu Anohnille, Antony and the Johnsons -yhtyeen solistille. Aitonurmi on kirjoittanut paljon musiikista; tämä essee saa edustaa musiikkikirjoittamista tässä kokoelmassa ja hyvin edustaakin. Se on ihastuttavan haparoiva yritys tavoittaa ääni sanoilla, kertoa mistä I Am a Bird Now -albumissa on kyse ja miksi se on niin kiinnostava, miten siinä kohtaavat nostalgia ja subliimi. Kaikessa tässä kirjoitus onnistuu: aion ehdottomasti tutustua albumiin tarkemmin.

”Remontoitavia tiloja, rajattuja avaruuksia” viittaa jo nimellään Georges Perecin teokseen Tiloja / Avaruuksia. Tämä vahvasti kirjallisuusviittauksien päälle rakentuva essee luotaa fyysisyyttä, tilan olemusta, kyvyttömyyttä nikkaroijana. ”Ehkä löydän vielä joskus esineiden poetiikan, joka resonoi minussa. Ehkä tulen vähitellen sinuiksi fyysisen maailman kanssa.” Omakotitaloasujana, joka on miehisyyttään ajautunut kaikenlaisiin kunnossapitotehtäviin, joihin en tunne vetoa ja joita en koe osaavana, ymmärrän.

Henkilökohtaisen muistelemisen puolelle vahvasti kallistuva ”Harmaa pukee häntä” rinnastaa pukeutumiseen liittyviä muistoja ja valintoja ja päätymistä harmaisiin, huomaamattomiin vaatteisiin harmaalla hiekkakentällä koettuun väkivaltatraumaan. ”Haluan purkaa tuhoisia valtahierarkioita lopun elämääni, mutta hetkeen hiekkakentällä en voi palata. Olin lapsi ja potkin toista maassa makaavaa lasta, koska halusin kadota harmaaseen massaan; en halunnut huomion kiinnittyvän minuun. Olen koskettanut harmaani ydintä.” Minä tunnistan tämän, ja ymmärrän.

Kokoelman päättää ”Myrkytettyjä miehisyyksiä”, sukellus toksiseen maskuliinisuuteen. ”Kerron, miten olen sen nähnyt”, Aitonurmi aloittaa esseen, ja antaa elämänsä matkalta esimerkkejä tilanteista, joissa myrkyllinen maskuliinisuus on näkynyt: huonomman aineksen erotellut liikunnanopettaja, isä joka odottaa yhdeksänvuotiaan pojan noin vain osaavan korjata polkupyöränsä, kielteisesti homouteen suhtautuva perheenjäsen, miestaiteilijoiden alkoholismin glorifiointi ja niin edelleen. Kyllähän me nämä tiedämme.

On kysyttävä, miksi tässä maailmassa vihaista miestä täytyy pelätä, vaikka hän ei olisi koskaan ollut väkivaltainen.

On vastattava: ne muut.

Onneksi essee – ja koko teos – päättyy positiivisempaan näkökulmaan. Aitonurmi kertoo omasta puolestaan, mikä hänet tekisi tyytyväiseksi. Nämä kävisivät huoneentauluiksi miehille. Samalla tämä on tuttua; valitettavasti näistä samoista asioista on muuallakin kirjoitettu, eikä se ole toistaiseksi johtanut muutokseen. Tuskin nytkään, mutta mitä useampaan kertaan nämä asiat sanotaan, sitä suurempi on mahdollisuus, että ne tavoittavat ne, joille ne eniten olisivat tarpeen.

Tahdon, että uusi mies pyyhkii miehen ympäriltä rajat. Näkee, miten muu elävä on samaa arvoa ja ainetta, vettä ja tomua kuin hän. Ja se riittää. Voi olla täydemmin kuin ikinä. Kiipeämättä kenenkään yli, kaatamatta ketään pois tieltä.

Tähän minulla ei ole enää mitään lisättävää.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 301 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...