Noora Kunnas: Salmanterin Terttu ja huijareiden kuningas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Naakkalan kaupunki valmistautuu suuren lastenrunoilijansa Irma Kalskeen syntymän 140-vuotisjuhlallisuuksiin. Runoilijan tunnetuin loru on Suomen euroviisun tekstinä, ja hänen kotinsa ollaan avaamassa museoksi. Kaupunginjohtaja Matu Wannilla on kädet täynnä töitä, kun kaupunkiin on saapunut myös kuvausryhmä tekemään dokumenttia Irma Kalskeesta. Juontajana olisi maan kuuluisin kriitikko Aatos Tietäväinen.

Mutta mitä Naakkalassa ei tiedetä Irmasta, on se, mihin hän vuosikymmeniä aiemmin katosi. Kuolleena pidetty Irma on kuitenkin elossa ja vieraisilla ystävänsä Salmanterin Tertun ja tämän puhuvan kukon, omaa kriitikkouraansa aloittelevan Pedron luona. Ikävän Jim-setänsä luokse Tertun naapuriin hoitoon tulevat Mikko ja Lilli päätyvät melkoiseen seikkailuun Tertun ja Irman apureina, kun käy ilmi, että kaikilla Naakkalan juhlahumuun osallistujilla ei ole aivan pelkkiä puhtaita jauhoja pusseissaan.

Noora Kunnaksen toinen kirja Salmanterin Tertusta on edeltäjänsä tapaan vauhdikas ja hauska lastenromaani. Se on sopivan jännittävä, muttei ollenkaan pelottava. Luvut ovat lyhyitä, joten se sopii itse luettavaksi alakouluikäiselle. Me luimme sen iltasatukirjana parissa päivässä – sen verran jänniä luvun taitteita Kunnas harrasti, että emme oikein malttaneet aina lopettaa! Toisaalta paikoin juonessa on kyllä selvää tyhjäkäyntiäkin, mutta ei se suuremmin haitannut. Mukavan hyväntuulista luettavaa etsiville lapsiperheille Salmanterin Terttu ja huijareiden kuningas on ihan kelpo kirja. Suosittelen.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...