Sakari Mäkelä: Seniorin valokuvausopas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Seniorin valokuvausopas on perusteista lähtevä opas valokuvauksen maailmaan, joka kertoo, millainen kamera kannattaa hankkia, miten sillä kuvataan ja mitä kuvilla tehdään.

Kirjan kirjoittaja on itse eläkeläinen ja kirjoittanut kirjan seniorit kohderyhmänään, mutta kirja sopii aivan hyvin nuoremmillekin kuvaajille. Tietysti joku Kuvaa asenteella! -oppaan tyylinen kirja toimii varmasti paremmin teineille, mutta jos rauhallisen asiallinen kirja kelpaa, tämä on hyvä.

Kirja neuvoo kameran valinnassa, mutta ei anna ihan niin yksiselitteisiä neuvoja kuin tiedän monien kaipaavan. Toisaalta sellaiset vinkit vanhenevat nopeasti. Tarpeellisimmat oheisvarusteet käydään myös läpi.

Kuvausoppia tulee maisemakuvauksen ja muotokuvauksen perusteiden verran, kasvien kuvaamisesta ja matkakuvaamisesta esitelmöidään tovi. Tekniikan puolelta kerrotaan perusteet tiedostoista, pikseleistä, resoluutioista ja sensellaisesta.

Kuvankäsittelypuolella esitellään ilmainen Picasa, jonka avulla pääsee kätevästi alkuun.

Seniorin valokuvausopas on kaikin puolin aika näppärä kirja, sopivan tiivis ja hyvä johdanto valokuvaukseen. Se sopii valokuvauksen vasta-alkajille iästä riippumatta, tosin nuorisolle (ja nuorekkaille) suosittelen edellämainittua vähän vauhdikkaampaa opasta.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...