Teemu Kaskinen: Sinulle, yö

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suomi on ajautunut sotaan. Suomen armeija on hyökännyt Norjaan tarkoituksena palauttaa Ruija niille, joille se kuuluu. Lähinnä reserviläisistä koostuva Suomen armeija joutuu taistelemaan kahdella rintamalla, kun Norjan NATO-liittolaiset eivät voi katsoa vain vierestä, ja niinpä Yhdysvaltain joukot hyökkääväät Helsinkiin Tallinnan kautta, ja pääkaupunki muuttuu kasaksi savuavia raunioita, joista taistellaan talo talolta, huoneisto huoneistolta.

Suurin piirtein nykyaikaan sijoittuvan kirjan pääosassa ovat suomalaiset reserviläissotilaat, joiden taistelumoraalia ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua kovin kaksiseksi. Öykkärimäisen kersantin johdolla taisteleva jääkäriryhmä koostuu jos jonkinlaisista hiippareista, jotka ennemminkin haluaisivat vain huvitella ja vetää päänsä täyteen kuin taistella amerikkalaisia vastaan Helsingin herruudesta. Kuolema ei merkitse mitään, eikä mikään tunnu liikuttavan miesten mieliä. Tunne-elämää ei oikeastaan ole, ja naisilla, viinalla ja huumeilla on vain tarkoitus pitkittää täydellistä henkistä lamaannusta.

Sinulle, yö on Teemu Kaskisen esikoisromaani, joka ei olekaan mikään ihan tavanomainen suupala purtavaksi. Perinteisen sankaruutta ihannoivan sotakirjallisuuden sijaan suomalainen sotilas esitetään nyt konnana, kansainvälisistä sopimuksista viis veisaavana raakalaisena, jolle kunnon kurinpalautus olisi pelkästään oikein. Kaskinen ei lähde kuitenkaan alleviivaamaan sanomaansa, vaan se löytyy jostain rivien välistä, tunteettomien taisteluiden seuratessa toisiaan. Jokin jää kokonaisuudesta kuitenkin puuttumaan, henkilöhahmojen ehkä hieman tarkoituksellinenkin ohuus häiritsee jonkin verrran. Kyllä tämä silti tutustumisen arvoinen kirja on. Vinkattakoon siis.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 316 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...