Emma Vainio: Sirkus nyt : suomalaisen nykysirkuksen tekijöitä, tarinoita ja historiaa

Osta kirja itsellesi

Teltta, maneesi, pelle ja sirkusprinsessa. Lapsenmielistä viihdettä popcornintuoksuisessa teltassa, siinä on resepti perinteiselle sirkukselle ja monen ihmisen mielessä varmasti nykyaikaisellekin sirkukselle.

Emma Vainio avaa kirjassaan näkymiä moderniin sirkukseen sen tekijöiden kautta, ja se näkymä sai ainakin itseni ymmärtämään, että en ole lainkaan kartalla siitä, mitä ”kentällä” tällä hetkellä tapahtuu. Se ei tosin ole mikään ihme, sillä vaikka sirkusharrastus on meilläkin aina vain suositumpaa, maailmalla menestyneet suomalaiset nykysirkusryhmät ovat Suomessa käytännössä liki tuntemattomia. Miksi näin, siihen palataan myöhemmin.

Vainio aloittaa peruselementeistä, joihin sirkus vielä nykyäänkin nojaa. Klovni, taikuri, ilma-akrobaatti, jongleeraus, nuorallatanssiminen ja trampoliini, ovat kaikkien tuntemia sirkuksen hahmoja ja välineitä. Suomalaiset sirkuksentekijät kertovat omasta lajistaan ja sen vaatimuksista ja haasteista. Vainio ripottelee sekaan juuri sopivissa määrin historiaa, jotta lukijalle jää hyvä kuva siitä, mistä kaikki on saanut alkunsa.

Vaikka nykyään tehdään paljon perinteistäkin sirkusta, kirja kertoo nimenomaan nykysirkuksen maailmasta. Mielenkiintoista kyllä, uusi sirkus ja nykysirkus ovat kuitenkin eri asioita. Uusi sirkus painottaa koreografian ja dramaturgian merkitystä, kuuluisa Cirque du Soleil edustaa juuri tätä sirkustyppiä. Nykysirkus on taas vaikeammin määriteltävissä. Sen muoto on vapaampi ja se yhdistää esitykseensä eri näyttämötaiteita ja esteettisiä vaikutelmia, jotka muodostavat taiteellisen kokonaisuuden.

Ehkä määräävin ero on se, että perinteisellä sirkuksella on tietynlainen odotettu rakenne ja vaaran tuntu, nykysirkus taas pyrkii ilmaisemaan liikkeillä jotain enemmän kuin pelkästään esiintyjän taitoja ja vaaraa. Nykysirkus siis kyseenalaistaa, mitä sirkus ylipäätään voi olla. Kirja käsitteleekin sirkuksen muotoja ja esityspaikkoja hyvin silmiä avaavalla tavalla, perinteisestä maneesista ollaan parhaimmillaan hyvin kaukana!

Suomessa on lukuisia sirkuskouluja ja hyvää perusopetusta, mutta jos halajaa korkeampaa opetusta on suunnattava ulkomaille. Monet suomalaiset ovatkin tehneet juuri näin. Erityisesti Ranska on oikea sirkuksen suurvalta ja sen rahoitussysteemi on myös sellainen, että taiteen pätkätyöläisen on helpompi työskennellä siellä. Race Horse Company ja Kallo Collective ovat esimerkkejä suomalaisista sirkusryhmistä jotka ovat pärjänneet oikein mainiosti rajojemme ulkopuolella. Suomalaisen nykysirkuksen vahvuuksia ovat muutamien arvioiden mukaan ainakin omaperäinen visuaalisuus ja musta huumori. Myös suomalaisten sirkusinstituutioiden puuttuminen näkyy esiintyjissämme siinä mielessä, että esiintyjiä ei ole puristettu mihinkään valmiiseen muottiin.

Suomessa on valitettavasti yhä se tilanne, että tiloja, rahoitusta tai koulutusta ei ole siinä määrin, että työtä löytyisi täältä kuin harvoille. Erilaiset alan taidefestivaalit ovatkin varmin ja usein ainoa tapa nähdä suomalaista nykysirkusta. Toisaalta harrastajamäärät ovat niin suuria – sirkuskoulu Circus Helsingissäkin on viikoittain tuhat harrastajaa – että kenties tulevaisuudessa tähän on odotettavissa muutos.

Kirjan lopussa käsitellään vielä sirkuksen mahdollisuuksia ottaa laajempaa yhteiskunnallista roolia, eli puhutaan niin sanotusta sosiaalisesta sirkuksesta. Sosiaalinen sirkus toimii lyhyesti välineenä muiden taitojen tai tavoitteiden saavuttamisessa, esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisyssä. Pietarilainen sirkuskoulu katulapsille on yksi tällainen esimerkki, suomalaisen sirkusryhmän matka Romanian köyhälle maaseudulle toinen. Sirkuksesta on moneen.

Kirjaa lukiessani tajusin, että en ole itse asiassa koskaan nähnyt nykysirkusta, joten on hyvä, että kirja on varustettu lukuisilla näyttävillä valokuvilla. Mielenkiintoisesti kirjoitettu kirja onnistui ainakin vakuuttamaan minut nykysirkuksen kiinnostavuudesta ja yhteiskunnallisesta relevanssista, joten eipä tässä kai muuta kuin sopivaa esitystä etsimään!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämänkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

3 kommenttia

  1. Tampereella Sorin sirkuksen jokavuotinen joulushow on pakollista nähtävää ja kevätsirkuskin eli sirkuskoululaisten kevätnäytös on sekin aina ollut erinomaisen viihdyttävä.

  2. Katsoin tämän kirjan innoittamana Yle Areenalta Sorin sirkuksen shown vuodelta 2018, ja oli kyllä oikein viihdyttävää seurattavaa. Jos oikein ymmärsin, Sorin sirkus edustaa juurikin uutta sirkusta ja nykysirkus taitaa sitten olla jotain sellaista mitä voisi kenties nähdä Helsingin juhlaviikoilla, jos hyvä tuuri käy.Saapi nähdä!

  3. Hyvä huomio, uusin joulushow tosiaan taltioitiin ja löytyy Yle Areenasta. Joo, tuolla jaottelulla Sorin sirkus menee kyllä sinne uuden sirkuksen puolelle, eli tavallaan aika perinteistä sirkusta, mutta nykyaikaisemmin puittein. Sinänsä numeroissa on paljon samaa kuin vaikkapa Sirkus Finlandian perinteisemmän sirkuksen puitteissa esitettävissä numeroissa.

    Helsingissä on myös Cirko, joka on nimeltään Uuden sirkuksen keskus, mutta taitaa kuitenkin mennä enemmän nykysirkuksen puolelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.