Tuula Salakari: Suomalaisia tuoleja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tuoli. Se millä istutaan. Vaikka ruokapöydän ääressä tai tätä kirjoittaessani klaffipiirongin ääressä. Niin yksinkertainen esine, mutta niin monimuotoinen kuin vain on mahdollista.

Suomalaisen muotoilun eräs tärkeä esine on aina ollut tuoli. Siihen ja sen mukavuuteen, käytettävyyteen, näyttävyyteen, teolliseen tuotantoon ja vaikkapa muunneltavuuteen ovat paneutuneet useat tunnetut kotimaiset suunnittelijat Aino ja Alvar Aallosta Stefan Lindforsiin ja moneen tuntemattomampaan nimeen.

Nyt osa näistä tutuista ja vähän tuntemattomammistakin tuoleista on hienosti koottu yksiin kansiin. Tuoleista esitellään selkeä (yleensä…) valokuva, suunnittelija, valmistaja, joistakin erilaiset variaatiot sekä valmistusvuodet ja myös kerrotaan, mikäli se on ollut esillä näyttelyissä, palkittu tai muuten poikkeuksellinen tai erikoinen valmiste. Vastaan tulee toki paljon tuttuja tuoleja, joita vieläkin näkee päivittäin. Toisaalta mukana on myös yleisön suursuosikkeja, joita harva omistaa. Tästä esimerkkeinä vaikkapa alkuperäinen Pallo-tuoli tai Poni.

Kirja on todella kiinnostavaa selattavaa ja luettavaa. Tuoleista on kerrottu perustiedot ja kuvat ovat pääasiassa selkeitä ja hyviä. Ikävä kyllä, mukana on myös mainoskuvia, joista itse tuolista ei paljoa saa selkoa – onneksi näitä on vain jokunen. Suunnittelijoista käydään läpi tärkeimmät sopivasti kertoen heidän ideoistaan ja taustastaan. Myös valmistajat on kerrottu ja lopussa on myös koottu yhteen tärkeimpien kotimaisten huonekaluvalmistajien lyhyt historiikki.

Mukana on myös tuolihakemisto, suunnittelija- ja valmistajahakemisto sekä tuolien kohdalla myös hinta-arviot, mikäli tuolia ei enää valmisteta sekä merkintä, mikäli se on erityinen keräilyharvinaisuus. Lisäksi on maininta, mikäli tuoli on saanut palkintoja tai on esillä jossain museossa. Joistakin kerrotaan erityisesti tila, mihin tuoli alunperin on suunniteltu sijoitettavaksi.

Kaikkiaan tämä on esteettisesti kaunis, mutta myös mietityttävä kooste. Tuoli – niin yksinkertainen ja monimuotoinen kapine, joka varmasti löytyy jossakin muodossa jokaisesta taloudesta! Mitä kaikkea sillä voikaan sanoa, mistä sen voi tehdä ja miten sillä voi leikitellä! Hienoja ideoita on tässäkin esillä runsaasti ja mieli tekisi lähteä ostoksille vaikka heti, jos vain olisi rahaa ja tilaa…

Suosittelen kaikille suomalaisesta designista sekä jokapäiväisistä käyttöhuonekaluista sekä ilman muuta sisustuksesta ja keräilystä kiinnostuneille. Informatiivinen ja miellyttävä yhteenveto kotimaisesta teollisesta huonekaluvalmistuksesta sekä tunnetuimmista suunnittelijoista sekä pääasiasta – mukavista, näyttävistä ja hauskoistakin tuoleista! Tämä teos aloittaa uuden, suomalaiseen muotoiluun keskittyvän kirjasarjan, jota varmasti on kaivattu.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...