Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
FT, tietokirjailija Henna Karppinen-Kummunmäki vetäisee kuin haitarista esille ihmisrakkauksien surukirjon. Niin oikeasti eläneet nimihenkilöt kuin romaanihenkilöt pääsevät tekijän tutkivan silmän alle ruodittaviksi kehnosti onnistuneiden rakkauksiensa tähden. Ja etteivät pelkiksi huvittaviksi pintapuolisiksi juoruiksi jäisi, vaan vakavasti otettaviksi rakkaustarinoiksi, Henna, vastoin objektiivista tiede- ja tutkimusotetta, pistää oman subjektiivisen elämänsä peliin mukaan kirjaamalla omat haavansa sopiviin väleihin. Tekee näin kirjasta luettavamman ja läheisemmän – koskettavamman.
Helppo tässä tekstissä on mukana roikkua, vaikka jossain vaiheessa noiden ikiaikaisten kuninkaiden ja kuningattarien ynnä muiden jaarlien ja herttuattarien seura alkaa lukiessa tympiä. Niin paljon kiinnostavia epäonnistuneita rakkaustarinoita kirjasta kuitenkin ‘iloksemme’ löytyy, että kirja vie mukanaan, riepottelee lukijaa siinä missä rakkaus kohteitaan. Kirjan kirjoittajan kirjaamistyyli ja asenne ovat sen verran kohdillaan.
Vakavissa asioissa ei koko ajan voi olla vakavissaan, on löydettävä myös helpottava puoli. Satiiri ja ironia ovat mainioita keinoja selviytyä vakavista paikoista, tilapäisesti. Niillä Karppinen-Kummunmäki ratsastelee ja vie lukijansa perille kaiken haavoittuvaisuuden lävitse.
Rakkaus on sairaus, josta paranee kyllä. Elämäähän elämä on kaikkine koettelemuksineen.
Historiallisten henkilöiden nimilista kirjassa on kattava ja pitkä keisari Nerosta Eino Leinoon, Napoleonista Minna Canthiin, mutta silti tekijän oman elämänruletin pyöräyttely, vaikka sivujuonne onkin, aiheutti lukiessa eniten huokauksia:
“—miten olen pystynyt selviytymään avioerosta, väitöskirjan viimeistelystä ja tietokirjan kirjoittamisesta samaan aikaan. — edellisen sydänsurun haavat ovat jo parantuneet, uudet surut vielä tulevaisuudessa.
“On tämäkin, kun tohtorikoulutuksen saanut ei saa itseään lääkkeillä hengiltä. Ei luulisi olevan vaikeaa. Ai niin, mutta olen filosofian tohtori, en lääkäri.”
Huumorinhenki ei pahitteeksi, siis. Noissakaan elämän matalikkovaiheissa. Samaa henkeä haistittavissa läpi kirjan muidenkin kohdehenkilöiden esilletuonnissa.
Sydänsurujen historia on kirja, jolta en paljon odottanut, mutta joka paljon antoi!