Luc Jacamon: Tappaja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kolme tarinaa sisältävä albumi on erinomainen uutuus lajissaan. Tappajan päähenkilö on palkkamurhaaja, tinkimätön mies, joka hoitaa toimeksiantonsa ja saa siitä palkkion kuten pitääkin. Ensimmäinen osa keskittyy viemään lukijan palkkamurhaajan ajatuksiin — lähes koko tarina on päähenkilön kertomusta itsestään ja työstään, analyysia siitä, miksi hän tekee työtään ja haluaa olla siinä hyvä.

Tappaja on ammattilainen, joka takaa työnsä laadun. Hän valmistautuu huolellisesti, iskee rauhallisen kylmäverisesti ja katoaa jälkiä jättämättä. Mutta kun keikka Pariisissa venähtää, pitkä odotus alkaa rasittaa miehen mieltä. Tappaja on sosiopaatti, joka ei luota muihin kuin itseensä. Kohdetta odotellessaan hän muistelee omaa menneisyyttään, uraansa ja sen alkua sekä toteaa muun muassa: ”Minä autan rikkaita tappamaan toisiaan. Köyhillä ei ole minuun varaa. He hoitavat homman omin päin…”

Tappaja jakaantuu kolmeen osaan: Pitkä odotus, Noidakehä ja Velka. Odotuksen jälkeiset osat vievät tarinaa enemmän ehkä perinteisemmän trillerin suuntaan, mutta tappaja mielikuvat jatkuvat niissäkin. Piirtäjä Luc Jacamon tekee hienoa työtä. Ensimmäinen osa sisältää esimerkiksi kohtauksen, jossa päähenkilön mieli alkaa pirstoutua; Jacamon käyttää elokuvallisia keinoja, erilaisia leikkauksia, lähikuvia, erittäin antoisaa ja – pelottavaa!  Värimaailmallakin tuodaan tunnelmaan outoutta kuin myös ilmapiiriä ja kuvauksellisuutta mm. tropiikin valoista ja varjoista myöhemmissä vaiheissa.

Tarinat ovat iskeviä, lyhyitä sarjakuvanovelleja, joita lukee aivan mielikseen ja samalla myös ihaillen piirtäjän keinoja toteuttaa kaikki tämä. Ranskassa sarjaa on ilmestynyt jo seitsemän albumia; suomennos sisältää kolme ensimmäistä osaa kovissa kansissa. Tappaja on ranskalainen, kyyninen noir-trilleri, jonka elokuvaoikeudet on myyty Yhdysvaltoihin. Tässä hyvä vaihtoehto kesädekkarille – lue välillä sarjakuva!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...