Juho K. Juntunen: Tatuoitu

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Tunnettu tatuoija ja kuvataiteilija Juho K. Juntunen on tehnyt kulttuuriteon kirjoittamalla ensimmäisen suomenkielisen kirjan tatuoinneista. Tulevia yrittäjiä saattaa masentaa se tieto, että Juntusen teos on lisäksi erittäin hyvä. Koska tatuoinnit ovat taidetta, kirja on tehty huolella ja näyttäväksi. Runsas ja laadukas kuvitus on ilo silmälle — ainakin jos tykkää katsella tatuointeja.

Viisitoista vuotta tatuointistudiota pyörittänyt Juntunen tuntee aiheen ja on perehtynyt asiaan kattavasti. Mikä parasta, laaja tietämys tuodaan lukijalle esiin selkeästi, ymmärrettävästi ja jopa hauskasti. Kirja on erittäin asiallinen, mutta Juntusen oma, persoonallinen tyylikin välittyy.

Tässä on siis yksissä kansissa jokseenkin kaikki olennainen, mitä tatuoinneista tavallisen ihmisen tarvitsee tietää. Parempaa aloituspistettä tatuointien maailmaan tutustumiseen tuskin löytyy. Kirja onkin erityisen suositeltavaa luettavaa tatuoinnin hankkimisesta kiinnostuneelle. Kirja esittelee muun muassa eri tyylit, tunnetut mestarit, työkalut, tatuointiprosessin ja suomalaisten julkkisten ajatuksia tatuoinneistaan. Myös lävistyksiä, arpitatuointeja ja muuta kehonmuokkausta käsitellään.

Kirja on valitettavasti loppuunmyyty, mutta sitä varten ovat kirjastot. Ja varoituksen sana: tämän kirjan kun luet, mieli voi tehdä omaa tatuointia, sen verran vetoavasti Juntunen kirjoittaa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *