Länsimaisessa kulttuurissa tatuoinneilla ei ennen ole ollut mikään hyvä maine. Ne on liitetty lähinnä merimiehiin, sirkusfriikkeihin sekä rikollisiin. Ns. kunniallinen väki ei ole niitä hyväksynyt. Tatuointien mainetta ei ole parantanut sekään, että ne ovat usein olleet suttuisia ja huonosti tehtyjä sekä mahdollisesti jopa vulgaareja.
Tatuointi on kuitenkin kulttuurina hyvin vanhaa, merkkejä siitä on löydetty jo kivikaudelta asti. Alkukantaisten kulttuurien tatutoinnit olivat täynnä erilaisia merkityksiä. Se saattoi olla siirtymäriitti, merkki sosiaalisesta statuksesta tai tiettyyn heimoon ja asemaan kuulumisesta. Egyptissä tatuointeja teettivät lähinnä ylimmät sosiaaliluokat ja tätä mahtavaa valtakuntaa pidetään tatuointikulttuurin levittäjä laajemmallekin.
Eläimillä, etenkin myyttisillä eläimillä, on vahva asema perinteisessä tatuointikulttuurissa. Intiaanit, japanilaiset ja kiinalaiset ovat tuoneet tatuointeihin muun muassa karhut, lohikäärmeet sekä foo-koirat (koiran ja leijonan sekoitus). Eteläisen Tyynenmeren saarten tatuointikulttuuri on kuitenkin tuntemattomampaa. Lähetyssaarnaajat yrittivät kitkeä pois koko perinteen ja osa perinteisistä tribaalitatuoinneista onkin kadonnut.
Kun erityyppiset, yläluokkaankin kuuluvat, seikkailijat saapuivat takaisin Eurooppaan, tulivat tatuoinnitkin muodikkaiksi jo 1700-luvun lopulla. Usein tatuoiduista tuli kuitenkin näytösfriikkejä ja esiintyjiä. Joillakin alueilla tatuoinnit olivat kertakaikkiaan kiellettyjä. Kuitenkin satamien läheltä alkoi löytyä salonkeja, joissa merimiehet teettivät omia tatuointejaan.
Kulttuuri alkoi elpyä voimakkaasti 1960-luvun lopulla, kun rock-tähdet ja näyttelijät alkoivat teettää tatuointeja. Siitä tuli suorastaan muodikasta. Nykyään tatuoinnin voi ottaa siistissä, keskikaupungilla sijaitsevassa salongissa, jossa tekijä on ammattilainen ja osaa työnsä sekä ammatillisesti että taiteellisesti. Edelleenkin näkee kuitenkin tatuointeja ja kuvia, joiden merkityksestä niiden kantaja ei varmastikaan ole perillä.
Tatuointi-kirjassa esitetyillä kuvilla on kaikilla jokin yhteys menneeseen. Monet ovat peräisin alkukantaisista kulttuureista ja ajalta, jolloin tatuoinneilla oli merkitys ja se tiedettiin sekä tunnettiin — ne eivät olleet pelkkää muotia. Kirja itsessään on ulkoasultaan kaunis ja selkeä, tyylikäs. Paperi ja sidos ovat esteettisesti miellyttäviä. Sivut ovat kaksinkertaisia, syytä en tiedä, mutta voisin arvata, että näin kuvat näkyvät selkeämmin ja ovat esillä paremmin. Kirjassa esitellään 86 eri kulttuureista peräisin olevaa tatuointimallia, aina yksi omalla sivullaan ja kerrotaan niiden merkitys ja kulttuurihistoriallisen alkuperä. Mukana on esimerkiksi atsteekkien, kelttien ja muinaisten egyptiläisten tatuointimalleja samoin kuin Kaukoidän perinteistä kehotaidetta esitteleviä piirroksia.
Jos olet kiinnostunut tatuoinneista vakavassa mielessä, tämä on ehdottomasti oikea kirja siihen. Miksei myös henkilölle, joka harkitsee tatuoinnin hankkimista, mutta haluaa tietää myös taustasta ja historiasta jotakin eikä vain tahdo esimerkiksi Mikki-Hiirtä pohkeeseen… Suosittelen muutenkin ennakkoluulottomasti lukemaan tämän. Mielenkiintoinen johdanto-osa sekä 86 selkeää ja kaunista piirroskuvaa antavat ehkä aivan erilaisen käsityksen tatuoinneista kuin aikaisemmin olet ajatellutkaan. Kirja on sidottu perinteiseen kiinalaiseen tapaan, joten tämä voisi olla myös erinomainen lahjakirja — estetiikkaa sekä sisältä että ulkoa!