Paco Roca: The House

Osta kirja itsellesi

Talo on ollut tyhjillään jo vuoden, kun kolme sisarusta perheineen pääsee vihdoin viikonlopuksi siivoamaan paikkoja isän kuoleman jälkeen. Niin kuin usein käy, kuolinpesän siivoaminen tuo kuitenkin kaikenlaisia muistoja mieleen, jotka myös kiristävät perheen sisäisiä jännitteitä. Talon siivoaminen herättää myös joukon kysymyksiä; oliko perheen isä todella niin tunnekylmä kuin esikoinen muistaa ja miksi isä vaikutti yhtäkkiä ennen kuolemaansa menettävän elämänilonsa?

Tarinan runko rakentuu niin näennäisen yksinkertaisista ja arkisista elementeistä, että on suorastaan vaikeaa kuvailla, miksi The House on kuitenkin aivan poikkeksellisen loistava sarjakuva. Ehkä asiaa voisi parhaiten kuvata niin, että Paco Rocalla on harvinainen taito rakentaa hyvin pienistä elementeistä emotionaalista jännitettä. Lukijana suorastaan herkistyy itsekin miettimään, mitä vanhemman kuolema todella merkitsee. Taloon kertyneet tavarat kertovat omaa tarinaansa yhden ihmisen elämästä ja unelmista ja pian ne ovatkin jo roskalavalla ja vanha rakas talo on uusien omistajien omaisuutta. Osaisiko kukaan muu sarjakuvantekijä kertoa yhtä elegantisti, mitä niinkin arkinen asia kuin yksi viikunapuu voi yhdelle ihmiselle merkitä? Epäilen.

Hieman samoja teemoja käsiteltiin myös Paco Rocan vanhemmassa – ja myöskin erinomaisessa – sarjakuvassa Ryppyjä. Vanhan ihmisen henkilökohtaiset muistot ja elämä hajoavat tuuleen ja mitä kaikesta lopulta jää jäljelle? No, The Housen tapauksessa onneksi sentään jotain, erimielisyyksistään huolimatta sisarukset onnistuvat löytämään yhteisen sävelen ja vaikka maallinen menee menojaan, niin sentään muistot jäävät elämään. Että osaakin olla haikean surumielinen ja kaunis tarina, oli ensimmäinen reaktioni luettuani sarjakuvan.

Roca on selkeästi edennyt vuosien varrella tarinankertojana. The House hyödyntää sarjakuvapaneeleita ja väritystä varsin nokkelasti, ja kerronnalliseti hyppäykset menneisyyden ja nykyisyyden välillä toimivat siten erinomaisesti. Ellen nyt aivan väärin muista, niin Ryppyjä taisi olla kerronnaltaan vielä huomattavasti tavanomaisempi sarjakuva, vaikka sinänsä täysin hallittu teos sekin jo oli. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki siis, The House on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa kaikille sarjakuvien ystäville.

Muistot ovat olennainen osa sarjakuvan tarinaa.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

3 kommenttia

  1. Kyllä Rypyissäkin harrastettiin kerronnallisia ratkaisuja jotka eivät ihan tavanomaisia olleet…

    Mutjoo, tämä oli kyllä erinomainen sarjis. Joitain muitakin Rocan sarjakuvaromaaneja olen lukenut (ranskaksi, englanninkielisiä käännöksiä ei kai pahemmin ole suomalaisista puhumattakaan), ja niissä lukemissani on tarinoissa aika lailla eroa tähän ja Ryppyihin mutta ovat kyllä kaikki olleet erinomaisen suositeltavia…

  2. Paco Rocalta on muuten tulossa toukokuussa uusi sarjakuva The Winter Cartoonist mitä odotan erityisesti, on ainakin teemallisesti hyvin eri maailmaa kuin Ryppyjä ja The House. Ja tosiaan, voi hyvinkin olla että Rypyissä oli nokkelia kerronnallisia ratkaisuja, joita en vain enää muista. Onhan tuon lukemisesta jo vuosikausia.

  3. Aa, sen olen kanssa jo lukenut. Tosiaan eri teemaa, tositapahtumiin perustuva kirja joukosta sarjakuvatekijöitä jotka yrittävät irroittautua ison kustantajan leivistä omaan julkaisuun, ja sitä kautta vaatinee jonkinlaista kiinnostusta aiheeseen (itse tekijöistä en tuntenut edes nimeltä kuin pari harvaa, mutta kysymykset taiteen, markkinoiden, julkaisemisen yms. piiristä löytyvät toki muualtakin). Mutta pidin kyllä siitäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.