Douglas Preston: The Lost City of the Monkey God

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Muinaiset, kadonneet kaupungit ovat inspiroineet tarinankertojia ja tutkimusmatkailijoita sukupolvien ajan. Harva on kuitenkaan uskonut, että vielä tämän vuosituhannen aikanakin voisi oikeasti löytyä koskematon kaupunki jostain metsän siimeksestä. Niinpä vain vuonna 2015 maailmalle levisi kuitenkin uutinen, jonka mukaan Hondurasista oli löytynyt esikolumbiaanisen muinaiskaupungin rauniot.

Ulkomailla uutinen oli tietysti sensaatio. Hondurasissa sitä oli kuitenkin osattu melkeinpä odottaa, onhan maassa kerrottu sukupolvien ajan tarinoita myyttisestä Ciudad Blancasta, valkoisesta kaupungista, jossa tarinoiden mukaan palvottiin apinajumalaa.

Douglas Preston kuului tutkimusryhmään joka ensin paikansi kaupunkien rauniot (kyllä, niitä on useampia) Lidar-tekniikkaa käyttäen ja myöhemmin pääsi mukaan ryhmään tutkimaan raunoita myös paikan päälle. Paikallisia olosuhteita voisi kutsua haastaviksi. Raunioiden päälle on kasvanut tiheää sademetsää vuosisatojen ajan ja myrkylliset käärmeet, loistartunnat ja muut trooppiset taudit eivät ole mikään vitsin aihe, niin kuin monet ryhmän jäsenet saivat ikäväkseen koeta.

Lukija, joka odottaa kuvausta suuresta seikkailusta joutuu pettymään, sillä suuri osa kirjan sisällöstä on näissä hankalissa oloissa selviytymistä ja mutavellissä tarpomista, samalla yrittäen tehdä tieteellistä kartoitusta alueesta tiukan aikaikkunan sisällä. Lukija voi sohvallansa huokaista helpotuksesta, onneksi ei tarvitse olla tuolla itse!

Oma lukunsa on Hondurasin hankala turvallisuustilanne. Metsissä on laajoja laittomia hakkuualueita ja niiden tiellä olevien arkeologisten alueiden aarteet päätyvät pimeille markkinoille, tutkijoiden ulottumattomiin. Kuinka nyt löydetyt alueet tullaan suojaamaan ryöstelyltä ja millä resursseilla on kysymys, joka tulee vaatimaan usean tulevan honduraslaisen sukupolven panostuksen.

Kirjan suurin mysteeri ovat tietysti muinaisen kulttuurin rakentajat: keitä he olivat ja minne he hävisivät? Hondurasin Mosquitian alueen kulttuurista ei paljoa vielä tiedetä, mutta jotain sentään. Kulttuuri alkoi nousta kukoistukseen 800-luvulla samoihin aikoihin kuin naapurissa sijaitseva Maya-kulttuuri alkoi hävitä. Kukoistus jatkui 1500-luvulle saakka, jolloin se yllättäen romahti, melkeinpä jälkiä jättämättä. Espanjalaiset eivät olleet näille tienoille vielä ehtineet, mutta heidän mukanaan tuomansa taudit hoitivat hävityksen heidän puolestaan. Hondurasin alueen populaation arvellaan vähentyneen huimat 95 prosenttia 1500-luvun alkuvuosikymmeninä.

The Lost City of the Monkey God on hieno kertomus arkeologiasta, yhteiskuntien noususta ja tuhosta ja niistä moninaisista tavoista, joilla taudit vaikuttavat historian kulkuun. Taattua laatua historian ystäville.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...