Hannu Mänttäri ja Johanna Sinisalo: Tiskivuoro

Tiskivuoro

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pariskunta Johanna Sinisalo ja Hannu Mänttäri on tehnyt Tiskivuoro-sarjakuvaa jo 30 vuotta. Ensimmäiset stripit ilmestyivät 1987, eikä loppua ole vielä näkynyt, vaikka uusia strippejä ilmestyykin nykyään melko harvakseltaan.

Olen aina iloinnut, kun olen Tiskivuoroon jossain törmännyt, käytännössä satunnaisesti luetuissa Sarjareissa. Ei siis tarvinnut miettiä kahta kertaa, kun bongasin tämän vasta ilmestyneen kovakantisen kokoelman kirjaston uutuushyllystä.

Tiskivuoro on staattinen, vähäeleinen strippisarjakuva, jossa kaksi henkilöä vaihtuvasta henkilökaartista keskustelee baaritiskillä. Pääpaino on sanailussa, siivuissa elämää; kuva jää taka-alalle. Mänttäri on kuitenkin taidokas piirtäjä ja osaa tuoda ruutuihin ilmettä ja eloa pienillä muutoksilla.

Käsikirjoitukset pyörivät milloin minkäkin elämän osa-alueen ympärillä. Pääteema tuntuu olevan sanojen ja tekojen välisessä ristiriidassa. Tämä on ikuisuusaihe, 1980-luvulla kirjoitetut stripit tuntuvat monin kohdin edelleen täysin ajankohtaisilta.

Tiskivuoro on hauska ja oivaltava strippisarjakuva, joka on ollut varsin heikosti luettavissa tähän asti. Kokoelma on ehdottomasti paikallaan ja lukemisen arvoinen.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...