Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Koska olen parantumaton koiraihminen, Jari ja Kati Tervon kirjat borderterrieristään Ukosta ovat olleet mieluisaa luettavaa; Jari Tervon ”varsinaiset” romaanit ovat aina jääneet minulle vähän vieraiksi, kun taas Kati Tervon kirjoista olen pitänyt kovastikin. Mutta näissä lämpimän humoristisissa Ukko-kirjoissa heidän kirjailijanlaatunsa ovat mukavalla tavalla läsnä, etenkin kun kirjan luvut ovat vuorotellen kummankin käsialaa.
Ihan ensi sivuilta alkaen käy melkein liikuttavalla tavalla ilmi, miten tärkeä tuo pieni Ukko on isäntäväelleen, ilmankos heitä kutsutaankin kirjan takakannessa henkilökunnaksi! Kumpikin tekee omia töitään, Jari kirjoittaa ilmeisen ahkerasti ja nähtävästi myös Kati jonkun verran, vaikka viimeksi mainitulle tuntuukin langenneen suuri osa kotitöistä, mutta mikäs minä olen tyytyväisen pariskunnan työnjakoa moittimaan. Sen sijaan koiranhoidossa ja ulkoiluttamisessa ollaan perin tasa-arvoisia, ja etenkin Jari suhtautuu äärimmäisen huolekkaasti Ukon vointiin, ja hyvä niin. Talvinen Katajanokka ei ole koiranomistajalle mikään ihanneseutu, sillä jalkakäytävät ovat joko vaarallisen liukkaita tai täynnä koiran herkkiin polkuanturoihin tunkeutuvaa hiekoitussepeliä. Huomattavasti mukavampaa on kesämökillä Tampereen Teiskossa, jonne perhe muuttaa keväällä kuin entisajan herrasväet huvilalleen ikään. Varsinkin Katin teksteissä Teiskosta on viehättäviä luontohavaintoja, hän tuntee paljon lintuja ja viljelee kasviksia kotitarpeiksi vaihtelevalla menestyksellä.
Koska aina silloin tällöin lehtien yleisönosastot ja muut mielipiteenilmaisupaikat vaahtoavat siitä, onko lemmikkieläimeen viittaava oikea pronomini hän vai se, voisi tämän ottaa nytkin esille. On näet alusta asti selvää, että Tervot inhimillistävät lemmikkiään ihan häpeilemättä, ja Ukko on ”hän” ilman mitään mutinoita; kirjailijapariskunta ovat äiti ja isä, ja heidän poikansa Kalle ihmisveli. Voisin kuvitella, että tämä saattaa ärsyttää tiukkamielisimpiä lukijoita kovastikin, mutta mahtavatko he sitten tarttua muutenkaan tällaiseen kirjaan, onkin jo kokonaan toinen kysymys. Luulen vain, että suurin osa lemmikkien omistajista syyllistyy tähän inhimillistämiseen. Kirja sai minut myös miettimään, että mahtaako etenkään Jari Tervo olla koko ajan ihan naama peruslukemilla tekstiä luodessaan? Saattaisiko mukana olla jopa vähän itseironiaa?
Mutta niin tai näin, koiranystäville tämä on aivan ehdotonta luettavaa.
