Miila Westin: Vaarallinen uni

Vaarallinen uni -kirjan kannessa Eevi vajoaa veteen pidellen käsiään suunsa edessä. Eevin alapuolella odottaa valtava Vellamo ja taustalla uiskentelee Eevin maahisystävä. Kannen yläkulmassa kurkistelee iso pörröinen hiisi.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Miila Westinin seikkailusarjakuva Myyttiset on tyylikästä itämerensuomalaiseen kansanperinteeseen ja mytologiaan perustuvaa lastensarjakuvaa, jonka piirrostyylissä on vahvoja mangavaikutteita. Sarjakuva kertoo 10-vuotiaan Eevin seikkailuista. Ensimmäisessä osassa ikuisen talven pysäyttänyt Eevi näkee nyt unta pimenevästä auringosta. Louhi on yhä Eevin ja tämän mystisen korun perässä.

Eevi päätyy taas hiisien ja muiden taruolentojen seuraan. Luvassa on vaarallisia ja jännittäviä seikkailuja, joissa Eevi ei tiedä, keneen voi luottaa – ja ovatko omat unetkaan enää turvallisia. Käänteitä piisaa ja lukijakin voi olla vähän pää pyörällä kaikkien hiisien ja menninkäisten parissa, mutta onhan tämä kovin toimiva seikkailu.

Piirrosjälki on selkeää ja tyylikästä, väritys on johdonmukaista ja vaikka isosilmäinen mangatyyli ei minun makuuni niin istukaan, lienee se aika valtavirtaa kuitenkin nykyään. Sen puolesta ei siis epäilyksiä, etteikö tämä lapsilukijoillekin toimisi. Lopussa on pari aukeamaa sanastoa ja selityksiä itämerensuomalaisen mytologian käsitteistä ja olennoista, eli kansansivistyksellinen puolikin on oivasti kunnossa. 

Vaarallinen uni on trilogian keskimmäinen osa, eli se alkaa aikaisempiin tapahtumiin nojaten ja jää vähän kesken. Edellinen osa Loputon talvi kannattaa olla luettuna, ja onneksi sarjan kolmas osa Sammuva valo on jo ilmestynyt. Se toivon mukaan saattaa lopulta Eevin seikkailun ja Louhen yritykset auringon sammuttamisesta päätökseensä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 317 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...