Antti Eskola: Vanhuus : helpottava, huolestuttava, kiinnostava

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Antti Eskola, 82, eläkkeelle jäätyään on kirjoittanut helpottuneena kirjoja, joissa ei ole tarvinnut noudattaa tiukkaa tieteellistä linjaa. Uskonto tai uskominen on ollut tiukasti mukana pohdinnoissa miehellä, joka on mielletty kauaksi uskonpiireistä.

Uusimmassaankin sivuilee Eskola uskoa, päättää kirjan kuolemaan ja tuonpuoleisen aanailuun: ”Nyt vain yksinkertaisesti luotan siihen, että kun Jumala on pitänyt minusta huolta tähän asti, niin kyllä hän pitää edelleenkin.”

Että Antti Eskola uskossa! Omalla tavallaan toki. Ja että Antti Eskola on liikkunut paljon, hölkännyt, hiihtänyt, kävellyt! Molempia harrastanut ja harjoittanut omissa oloissaan, piilossa muilta. Salauskovainen sekä salaliikkuja siis! Vetänyt meitä höplästä – huvittuneena varmaankin. ’Vittumaisen miehen’ -maineella, kuten hän itseään Ihmisen ääni -kirjassa aikoinaan luonnehti, ei olekaan perää.

Nytpähän tuo putkahtaa kaikki julki. Ja sekin että on aviossa ja vaimo asuu kadun toisella puolen Tampereella; se ettei käytä sähköpostia eikä osallistu minkäänlaiseen sometteluun; se että menisi kapakassa eri pöytään istumaan jos tapaisi itsensä sietämättömänä 1970-lukulaisena; se että innostuu nyrkkeilymatseista katselijana ja niin edelleen.

Noiden epäolennaisuuksien ohi, tietysti, menevät kirjassa Eskolan mietteet vanhenemisen tuomista muutoksista. Pitkälle esimerkkinä ja verrokkina hän käyttää nimenomaan itseään tuodessaan esille epäkohtia, joita olisi syytä muuttaa.

Hän ei halua olla aktivoitava vanhus, jolle yhteiskunta tuputtaa virikkeitä, jotka rassaavat vanhuuden lepoa ja rauhaa. Ei hän voi ymmärtää palvelutaloasumista, missä vessakäynnistäkin on maksettava erikseen. Ei sellaisessa palveluasumisessa välitetä ihmisestä vaan rahastetaan ihminen. Palvelun on oltava kokonaisvaltaista, vähän niin kuin äidin huolehtivuus lapsistaan. Ei hän ymmärrä myöskään kotona yksinasumiseen pakottamista, jos samainen vessassa käyntikään ei onnistu. Ja niin edelleen.

”… en ole koskaan ennen ollut yli 80-vuotias.”

Siinäpä lähtökohtaa kirjalle ja innostavalle vanhan ihmisen tutkimiselle!

Sen tuhat asiaa räplää emeritus professori meille mukana kaiveltaviksi – ja ennen kaikkea kannustavassa mielessä. Paljon löytyy pohjaa vanhenevan kirjantekijän puheille vanhenemisesta monista tutkimuksista ja tietolähteistä, jotka Eskola tuo esille ja esittää ymmärrettävässä muodossa lukijoilleen. Huvittavuuksia unohtamatta.

Suosittelen Vanhuus-kirjaa varsinkin kalkkiksille, jotka ovat tottuneet pitämään Eskolaa Ihmisen ääni -kirjassa mainittuna: on nimittäin muuttunut vähemmän veemäiseksi. Antin seurassa ei pitkästy lukijan päästessä analysoimaan elämää monelta kantilta.

Ja mikä kätevä kirjan koko ja paino ja käsiteltävyys – vaikka sängyssä selällään maaten kykenee kirjaa kannattelemaan!

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *