Ilkka Karisto: Vankina Venäjällä : Suomalaisen huumekuriirin uskomaton tarina

Osta kirja itsellesi

Huumerikollinen Jan Salo jää kiinni Venäjän tullissa yrittäessään salakuljettaa Suomeen heroiinia. Kiistäminen on turhaa, eikä Salo aio vasikoida apureidensa nimiä, joten vankilatuomio on varma ja kova.

Tässä vaiheessa on hyvä kertoa, ettei Vankina Venäjällä kerro oikeusmurhasta tai rikosten teille johdatellusta sinisilmäisestä poikaparasta. Salo on istunut useita tuomioita suomalaisissa vankiloissa ja myöntää suoraan tehneensä sen, mistä hän syytetään.

Ilkka Kariston kirjoittama Vankina Venäjällä kertoo venäläisestä vankilaelämästä. Te lukijat, jotka kaipaatte kirjallista vastinetta Kylmä rinki -sarjalle tai Tim Willocksin mainiolle, mutta hirmuisen väkivaltaiselle Linnakundit-kirjalle, joudutte todennäköisesti pettymään. Vankina Venäjällä vastaa hengeltään Aleksandr Solženitsynin Ivan Denisovitšin päivä -kirjan vankileirikuvausta, kunhan ei ole turhan tarkka klassikkoleimojen tai tuomioiden syiden suhteen.

Jan Salo tuomitaan Venäjällä, mutta hän odottaa nopeaa siirtoa Suomeen. Tavallisesti jokainen Venäjällä rötöstellyt suomalainen vanki kiikutetaan istumaan tuomiota Suomeen. Saloa odottaa kuitenkin yllätys: siirrosta puhutaan paljon, mutta mitään ei tapahdu. Suomen konsulikin sattuu pahaksi onneksi olemaan entinen poliisi, joka tuntee Salon entuudestaan Suomessa tapahtuneiden rikosten vuoksi.

Salo viedään ensimmäiseen vankilaan odottamaan seuraavaa siirtoa. Hän on kuullut kauhutarinoita venäläisistä vankiloista, mutta todellisuus ei ole onneksi aivan yhtä ikävä. Viihtyisää Venäjän vankiloissa ei silti ole: ruoka on syömäkelvotonta, selleissä on kirppuja, hiiriä ja luteita, vartijat ovat väkivaltaisia, eikä Salo ymmärrä venäläisen vankilan sääntöjä. Hän ei osaa edes venäjää. Hän päättää kuitenkin selviytyä ja sopeutua: hän aloittaa kielen opiskelun, tutustuu muihin vankeihin ja alkaa ymmärtää vankilajärjestelmää. Vankilan tarjoamaa pöperöä syövät vain köyhimmät, muut hankkivat ruokansa kanttiinista, mustasta pörssistä tai omaisten tuomista elintarvikkeista. Salon omaiset, Suomen konsulaatti ja muut vangit onneksi auttavat häntä. Sellin hiiriongelmakin ratkeaa, kun hän saa hankittua selliinsä kissan.

Pian Salo siirretään Komin vankileirille kärsimään todellista tuomiotaan. Vankileireillä on huono maine, mutta Salon onneksi leiri on niin sanottu musta leiri, eli sitä johtavat vangit. Venäläisissä vankiloissa hierarkia on hyvin tärkeä, ja sitä ylläpidetään väkivallalla ja kastijärjestelmällä. Salo kuitenkin sopeutuu, oppii kieltä, saa ystäviä ja löytää keinoja selviytyä vankileirin arjesta. Vankileirillä on oma ravintola, jossa Salo varsinkin aluksi viihtyy, ja leirillä on myös kissa, joka omii Salon seuralaisekseen. Leirille salakuljetettujen lukuisten puhelinten ansiosta Salo pystyy pitämään yhteyttä perheeseensä ja erityisesti lapsiinsa.

Istuttuaan kolme vuotta Venäjällä Salon siirto Suomeen vihdoin onnistuu, mutta Salolla on pitkän Venäjän-matkan vuoksi vaikeuksia sopeutua suomalaisiin oloihin. ”Suomalainen vankila tuntui oudolta. Käytävillä oli aavemaisen hiljaista, eikä sellissä ollut avattavia ikkunoita – – – Kukaan ei räplännyt kännykkää. Ne jätkät [suomalaiset sellikaverit] olivat mun silmissä ihan porsaita – – – Venäjällä kaikki vangit olivat olleet lommoposkisia”, Salo kuvailee. Salo ei joudu olemaan kauaa suljetussa vankilassa, vaan hänet sijoitetaan avovankilaan. Kahden viikon kuluttua hän pääsee ensimmäiselle lomalleen ja tapaa lapsensa kolmen vuoden tauon jälkeen.

Kirjan jälkikirjoituksen mukaan Jan Salon elämä on vapautumisen jälkeen sujunut mallikkaasti. ”En ole katkera kenellekään.”, Salo toteaakin loppusanoissa. ”Olin Venäjällä tietenkin turisti. Minun vankinimikin oli Finn, suomalainen. Mutta kun Finn saapui takaisin Suomeen, hänestä olikin tullut venäläinen. Vielä tänä päivänäkin koen aidosti ja sydämestäni olevani myös venäläinen. Kaikesta huolimatta rakastan sitä maata.”

Vankina Venäjällä on mielenkiintoinen kirja venäläisestä vankilaelämästä. On myös kiinnostavaa seurata kuinka hyvin Salo pystyy mukautumaan uuteen kulttuuriin tavallista vaikeammalla intensiivikurssilla. Vankina Venäjällä on kiehtova, helppolukuinen kirja, jossa on päähenkilönsä ansiosta koko ajan positiivinen vire. ”Pitää osata lusia niin kuin miehen pitää.”, Salo sanoo. ”Ymmärsin, että tässä on rakennettavissa jos ei nyt inhimilliset olot, niin kuitenkin sellaiset, että täältä on ihan hyvät saumat päästä hengissä pois.”

Vankina Venäjällä on hyvä kirja.

Samuel Davidkin: Rautakupoli – Kevään hengästyttävin romaani – Osta Suomalaisesta kirjakaupasta
Samuel Davidkin: Rautakupoli – Kevään hengästyttävin romaani – Osta Suomalaisesta kirjakaupasta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.