Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vantaanjoen vartta on tullut kuljettua paljonkin, mutta ei niin paljon etteikö joesta voisi oppia lisääkin. Hanna Apajalahden mainio opas kertoo tämän vanhan kulttuurireitin parhaat luontokohteet, uimarannat, lintubongaus- ja kalastuspaikat, matkanvarrelle osuvia kahviloita ja alueen historiaa unohtamatta.
Kirja aloittaa luonnollisesti Hausjärven Erkylänjärvestä, mistä Vantaanjoki saa alkunsa. Siitä alkaa satakilometrinen taival kuuden kunnan läpi aina Vanhankaupunginlahteen Helsingissä. Vaikka itse olenkin enemmän historiallisten kohteiden ystävä – ja niitä kyllä kirjassa riittää – suurimman vaikutuksen kirjassa teki ne lukuisat harvinaiset kasvi- ja eläinlajit, joita Vantaanjoen varrella voi nähdä. Haltialan kupeessa sijaitsevalla Ruutinkoskella voi esimerkiksi tavata erittäin harvinaisia kynäjalavia, joita on koko maassa vain parituhatta yksilöä ja samaisella koskella elää myös äärimmäisen harvinainen korento vantaankorri. Näistä ja monista muista harvinaisuuksista minulla ei ollut aavistustakaan, mutta Apajalahti valaisee, että 59 kilometriä Vantaanjoen luonnosta on lailla suojeltua Natura 2000 -aluetta, joten ihmekös tuo.
Lähellä sijaitsevassa Tammiston luonnonsuojelualueella voi puolestaan tutustua palaseen joka oli aikoinaan osa laajaa luonnollista tammimetsää. Apajalahdella on pitkä historiallinen perspektiivi ja hän moneen otteeseen kuvailee, miten nämä maisemat ovat muuttuneet vuosituhansien mittaan. Itse asiassa, vielä 3000 vuotta sitten Vantaanjoki virtasi nykyisen Mätäojan uomaa, kunnes maankohoamisen seurauksena joki alkoi kääntyä kohti Pitkäkoskea.
Selvisipä muuten samalla mistä tulee Helsingin kaupunginosan Kuninkaan tammen nimi. Kesällä 1775 Ruotsin kuningas Kustaa III istutti tiettävästi Pitkäkosken lähelle tammenterhon ja sittemmin tämä mahtimittoihin kasvanut puu on lainannut nimensä myös viereen nousseelle uudelle asuinalueelle. Mielenkiintoista historiatietoa löytyy muutenkin runsaasti, mainittakoon vielä Tuomarinkylän kartanon hieman eksentrinen omistaja Jacob Kavaleff (1870–1939), joka lähti päivittäin työmailleen pelloille ja metsiin seuranaan lemmikkisusi. Karhukin löytyi, kunnes se antoi Kavaleffille köniin, joten mies päätyi lahjoittamaan kipakan eläimen mielummin Korkeasaareen. Luonnollisesti arvonsa tuntevalta kartanolta pitää löytyä oma kummitus ja niin tälläkin kertaa: Tuomarinkylän kartanolla kummittelee rouva Natalia Stjernschantz, joka kuoli synnytykseen vain 26-vuotiaana.
Mielenkiintoisia yksityiskohtia pursuava ja runsaasti kuvamateriaalia sisältävä opas onkin oikein erinomainen valinta kaikille Vantaanjoen varrella liikkuville ja mikä jottei jokeen voi tutustua hieman kauempanakin asuvat.