Markku Haapio ja Reijo Mäki: Vareksen Turku

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Turussa päin liikkuvien dekkarien ystävien kannattaa ottaa matkaoppaaksi kirja Vareksen Turku. Kirjassa esitellään kaupunkia Vares-näkökulmasta, joka poikkeaa jonkin verran kaupungin virallisesta matkailumateriaalista. Mukana on esimerkiksi tavallisimpia nähtävyyksiä, paljon kapakoita ja hivenen myös kulttuuria, vaikkei se Vareksen harrastuksiin normaalisti kuulukaan. Lisäksi mukana on listat kirjojen tapahtumapaikoista ja ruumiiden löytöpaikoista. Sopivissa kohdissa on sitaatteja Vares-kirjoista.

Muualla päin Suomea Turkua pidetään usein epämääräisenä paikkana, mutta tämä kirja tekee kaupunkiin tutustumisesta huomattavasti hauskempaa, jos sinne päin sattuu tulemaan asiaa. Ja vaikkei tulisikaan mentyä, kirjaa on hauska selailla ihan vain ajanvietteen vuoksi.

En tosin ole ihan varma, mitä paikalliset asukkaat tai Vares-kirjoja lukemattomat saavat tästä irti, mutta kannattaa kokeilla joka tapauksessa, koska kirjasta saa uuden erilaisen näkökulman kaupunkiin. Tällaisia normaalista matkaoppaasta poikkeavia kirjoja saisi tehdä useammin. Suomessa on tehty paljon muitakin kirjoja ja elokuvia, joiden pohjalta vastaavia matkaoppaita voisi tehdä.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *