Pekka Tuuri: Vedenalainen Suomi

Vedenalainen Suomi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suomessa tunnetusti riittää vettä. Harvalla on kuitenkin käsitys siitä, mitä pinnan alla tarkalleen ottaen tapahtuu, tai miten rikasta kasvistoa ja eläimistöä veden alta löytyy. Onneksi on Pekka Tuurin kaltaisia sukeltajia, jotka ovat myös taitavia valokuvaajia.

Vuoden Luontokuva 2010 -voittaja Tuuri on kuvannut Suomen vedenalaisia maisemia, niin merellä kuin sisävesissä. Myös ihmisen käden jälkeä esitellään: tiesitkö, että Suomen vedet ovat hylkysukeltajan paratiisi? Itämeri on nimittäin täynnä hylkyjä, eikä muualla puulaivojen hylkyjä hävittävä laivamato elä Itämeren murtovedessä.

Kirjan pääpaino on valokuvissa, joihin on kirjoitettu hyvät kuvatekstit. Niiden lisäksi on jonkin verran tekstiä, jossa aihetta esitellään hieman kuvia laajemmin.

Kirja on suomenkielinen, mutta kuvatekstit ovat myös englanniksi ja kirjassa on englanninkielinen esipuhe. Siksi se sopii mainiosti englanninkielisellekin lukijalle, vaikkapa lahjaksi tai matkamuistoksi Suomesta.

Vedenalainen Suomi on hieno kirja, joka paljastaa aivan uudenlaisia näkymiä suomalaiseen luontoon.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...