Anne Perry: The Whitechapel Conspiracy

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Anne Perry vaikuttaa varsin tuotteliaalta historiallisten mysteerien kirjoittajalta. Mikä ettei, näin ensimmäisen lukukokemuksen perusteella hyvältä näyttää. The Whitechapel Conspiracy kertoo poliisi Thomas Pittistä ja tämän vaimosta, Charlottesta. Pittin todistus vie arvostetun sotilaan John Adinettin hirteen, eikä se tunnu olevan aivan kaikkien mieleen. Pitt syrjäytetään virastaan kiitosten sijaan, ja Charlotte alkaa selvittää miksi.

Kaiken takana on tietysti salaliitto tai parikin, ja tapahtumien taustalta löytyy yhtä jos toista odottamattoman laajaa. Rohkeutta siis, hyvät lukijat: kirjan alku on kieltämättä vähintäänkin pitkäveteistä menoa, mutta loppua kohden teos paranee huomattavasti. Alun tapahtumatkin saavat uutta merkitystä, kun ymmärtää paremmin.

Koska tapahtumat sijoittuvat Lontoon Whitechapeliin vuoteen 1892, vain neljä vuotta Viiltäjä-Jackin murhien jälkeen, heitetään viittauksia siihenkin suuntaan. Suositeltavaa taustalukemistoa onkin Helvetistä-sarjakuva, sen lukeneille kirja aukeaa nopeammin.

Siis, pitkästyttävää alkuaan lukuunottamatta kerrassaan mainio kirja salaliitoista ja viktoriaanisesta Lontoosta pitäville.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...