Jean-Jacques Rousseau: Yksinäisen kulkijan mietteitä

Osta kirja itsellesi

Kerran ihastunut, aina ihastunut: minä (1950-) Rousseauhun (1712-1778)! Ei siitä mihinkään pääse. Kasvattajaan, joka luovutti kaikki viisi lastaan heti syntymästä pois löytölasten kotiin – ettei heidän äitinsä olisi hemmotellut lapsia piloille!

Emilén luin silloin kun pitikin: opettajanvalmistuslaitoksessa. Ei iskenyt nuoreen kandidaattiin, vaan vasta työkokemuksen karttuessa irtosi siitä herkullisia havaintopaloja. Rousseaun Tunnustuksia (Les Confessions) onkin ollut sitten lyömätöntä luettavaa kaikki nämä vuodet.

Postuumina julkaistu Yksinäisen kulkijan mietteitä on sopiva täydennys geneveläis-ranskalaisen mietteisiin. Kymmenen kävelyn ajan saamme seurata miehen sisäisen ajattelun liikehdintää takaa-ajettuna kivikkoisessa maailmassa, jossa ei hetken rauhaa vainoojien nöyryytyksiltä ja kivityksiltä. (Esimerkiksi: ’Pastorin yllytyksestä kyläläiset karkottivat Rousseaun Môtiersísta heittäen kiviä hänen talonsa seinään ja ikkunoihin’.)

Voisiko ajankohtaisempaa sanomaa ympäristötietoisuudesta ja elämänarvoista muutenkaan levittää kuin Rousseau luontoteemoillaan jo levitti kolmensadan vuoden takaisesta maailmasta, jossa rikkauksien tavoittelu tuntui luonnonvastaiselta ja jossa hyötynäkökohta hävitti kauneuden, sen muodot, värit ja tuoksun.

”Siellä louhokset, onkalot, ahjot ja pätsit sekä alasinten, vasaroiden, tulen ja savun muodostama koneisto korvaavat maalaisaskareiden lempeät näkymät. Kaivosten myrkkyhöyryissä riutuvien onnettomien kalpeat kasvot, nokiset raudantakojat ja inhottavat kykloopit ovat näky, jonka maan povessa olevat kaivokset tarjoavat ja joka syrjäyttää maanpäällisen vehreyden, kukkaset, sinitaivaan, lemmekkäät paimenet ja riuskat peltomiehet.”

Tuon sitaatin kohdalla olen menossa jo kirjaa sivulla 153; enää ei riitä, että pidän kirjan puhtaana siirtäen Rousseaun ajatuksia muistiinpanoihin, vaan vastoin periaatteitani olen alkanut alleviivata kirjan rivejä jo sadan sivun paikkeilla, sillä turhan paljon ajatuksia olisi omaan vihkoon siirrettävissä.

Niin alleviivautuvat ohjeet maailmasta luopumisesta kuin vainoojista piittaamattomuudesta, vihamiehistä vähät välittämisestä, vastoinkäymisten unohtamisesta, nöyryytyksistä selviytymisestä, maailmasta luopumisesta, kuolemaan oppimisesta…

No, onhan tuo filosofi aika itsekeskeinen tyyppi kaiken kaikkiaan, ja varsinkin Kahdeksas kävely, joka on jäänyt luonnokseksi, näyttää aika itserakkaan tyypin, vaikka hän torjuukin moisen epäilyn: ”— elän vain oman itseni kanssa, tyytyväisenä omaan itseeni ja nauttien jo nyt täysin onnesta, jonka tunnen kuuluvan minulle. Kaikesta tästä huolehtii omaan itseeni kohdistuva rakkaus; itserakkaudella ei siinä ole osaa eikä arpaa.”

Kirjan lopussa on lyhyesti luetteloitu Rousseaun elämän tärkeimmät tapahtumat, pääkohdat mielenkiintoisena kertausrunkona.

-Vau! päästän minä hurraahuudon ja pistän kirjan visusti hyllyyn arvokirjojen viereen. En heitä kierrätykseen niin kuin kertaluettavien uutuuskirjojen kanssa useimmiten menettelen.

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

2 kommenttia

  1. MM

    muista myös R:n Tunnustuksia – minusta se on rehellinen tilitys, tunnustuskirjallisuutta parhaimmillaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.