Elina Airion esikoisteos Metsässä juoksee nainen (Gummerus, 2022) on vuoden kiinnostavimpia kotimaisia uutuuksia, kieleltään aivan vimmainen romaani. Siinä yksityisessä sotealan yrityksessä työskentelevä päähenkilö yrittää auttaa elämänsä kanssa rimpuilevaa asiakastaan, mutta molemmat sotkeutuvat asunnon täyttävään viherkasvien viidakkoon pahemman kerran.
Kirja oli kieleltään aivan pitelemätön ja samalla todella kiukkuinen kommentaari sote-alan nykytilasta. Tästähän heräsi luonnollisesti runsaasti kysymyksiä, joten haastattelin Elina Airiota sähköpostitse kesäkuussa 2022.
Mistä kirja sai alkunsa? Mikä oli tarinan alkuperäinen ydin, jonka halusit kertoa?
Kirja sai alkunsa kielen ja kiukun yhteiselosta. Kirjoittajana olen kielivetoinen sekopää, ja tekstin muut osat joutuvat alistumaan kielen mellastukselle. Kirjoitin Metsässä juoksee nainen -teosta kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjalla, jossa sain myös osuvaa palautetta siitä, kuinka lennokas runokieli tulisi sitoa tuttuun arkimaailmaan, jotta se pääsisi oikeuksiinsa.
Tämän vinkkelin ansiosta päätin sijoittaa kirjan näyttämöksi sosiaalialan – tuon naisvaltaisen, alaspainetun, itselleni päivätyöstä tutun kentän. Alkuperäinen ydin teokselle oli näyttää, miten vaikeaa on olla ihminen rakenteissa, jotka vaativat esimerkiksi naiselta tietynlaista uraa ja alistumista. Näyttää, millaista siinä metsässä on.
Kirjassa hätkähdyttävintä on sen kielenkäyttö. Mistä tapasi käyttää kieltä oikein tulee? Sain monta kertaa ilahtua oivaltavista verbivalinnoista, soljuvista alkusoinnutteluista ja erityisesti kasveista kirjoitat tavalla, joka on varmasti ennennäkemätöntä suomalaisessa kirjallisuudessa.
Rakastan suomen kieltä! Näen sen hurmaavana, loputtomana sammiona. Olen kovin kieliorientoitunut, ja näen kirjaimet myös omina väreinään; kylven niissä mielelläni. Luen paljon, ja olen yläkouluikäisestä asti ollut varsinkin Katri Valan ja Aila Meriluodon lumoissa. Kieli taitaa tulla jostakin toismaailmallisesta, ja roiskin sitä sitten menemään suurempia hillitsemättä. Vaikeinta on editoida kieltä olemaan hiljemmin.
Mistä Mimin viherkasvimaailma syntyi? Oletko itse kova viherpeukalo, onko kotisi täynnä viherkasveja? Lyyraviikunan ja peikonlehtien persoonallisuus hyökyy sivuilta kovin voimakkaasti ja nimenomaan kasvien kohdalla kielenkäyttösi on ilmaisuvoimaisimmillaan.
Haluaisin olla maagisen kotipuutarhan siimeksessä asuva nainen! Kodissani on kyllä kauheat määrät puskia, mutta ne kaikki kuolevat vuorotellen ihan diivoina. Viljelylaatikon kanssa ollaan pärjätty paremmin, vaikka en senkään kanssa tajua mitään mistään. Kasvit on itselleni sellainen höpsähtänyt harrastus, jonka parissa olla hölmö ja vallaton.
Mimin viherkasvimaailma sai sytykkeensä suomalaisen mytologian metsänneidosta, kauniin naisen hahmosta, joka selin kääntyessään paljastuukin sisältä ontoksi. Lumouduin tästä kuvasta, ja tahdoin kirjottaa Mimin tuon metsän sisälle, katoamaan rakenteisiin. Tästä kuvaan tuli ensin lyyraviikuna, ja hiljalleen kokonainen asunnon täyttämä metsä. Sen sisällä Mimi hiipii piirileikkiä metsienneidon kanssa.
Kirjasi kritisoi sosiaalialan rakenteita vahvasti. Tämä ilmeisesti perustuu osin omiin kokemuksiisi sosiaalialalta? Paljonhan puhutaan siitä, miten esimerkiksi kotihoidossa ei useinkaan ole riittävästi aikaa ihmisten kohtaamiseen. Kirjasi päähenkilökin päätyy auttamaan Mimiä kotitöissä, vaikka aikaa on varattu tunti, joka pitäisi käyttää papereiden läpikäymiseen – mutta mitä apua siitä sitten olisi.
Päivätöikseni olen sosiaalialalla. Palkkaus on sotealalla tietenkin aivan pielessä, samoin sen naisvaltaisuus ja hoivahöpötys. Suomessa on kovin segregoituneet työmarkkinat; miehet istuvat teknisillä aloillaan ja naiset huolenpitoon hukkuneina. Tämä synnyttää ongelmia, jotka eivät koske pelkästään töitä itsessään, vaan myös sitä, kuinka esimerkiksi taloudellinen ja poliittinen valta kasautuvat miehille. Tunnen kiukkua näistä miesnaisrakenteista, jotka väittävät meille biologisen sukupuolemme mukaan paikkaamme.
Lisäksi on vaikea sietää sotealan ammattilaisten kokemaa kohtelua esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, jossa palkkaus on liian alhaalla, ryhmäkoot valtavia ja resursseja tehdä omaa asiantuntijatyötään on erittäin vähäisesti. Soteala kannattelee arkemme! On käsittämätöntä, millaiseen tilaan näin tärkeä kattaus on päästetty, ja miten vieläkin yhteiskuntana ajamme miehet ja naiset työskentelemään omiin erillisiin karsinoihinsa. Tahdon nähdä asiakaslähtöistä, rahapuheesta luopunutta asiantuntijatyötä, eikä se saa olla mikään utopia. Tästä kiukusta aloin kirjoitustyöt.
Kritiikkisi iskulauseiden ja tehokkuusajattelun täyttämää työelämää kohtaan on sen verran selkeää, ettei ehkä tarvitse kysyä, mitä ajattelet sosiaalialan yksityistämispyrkimyksistä ja siihen liittyvästä tehostamisesta ja tiivistämisestä… Tarvittaisiinko Suomessa jonkinlainen hoivavallankumous, jossa nähtäisiin paremmin hoivan arvo ja ihmisten kohtaamiseen käytetyn ajan merkitys?
Kyllä! Nyt vallalla on omituinen sepustus rahasta ja tehostamisesta vailla ymmärrystä siitä, kuinka todellisia säästöjä tulee hyvin mitoitetuista, kunnollisilla resursseilla toimivista, asiakaslähtöisistä ja mahdollisimman varhaisista puuttumisista apua hakevan arkeen. Soteala rakentaa minun ja sinun arkea. Tämän verkon pitäisi olla moitteettomassa kunnossa, ihmisiltä ihmisille. Inhottaa, kun tähän meidän elämiä pitelevään asiaan tuodaan mukaan voitontavoittelu ja tehostuspuhe, joka ei koske asiakaskokemusta ja avunannon maksimointia, vaan rahallista voittoa pienelle osalle yritysomistajia.
Kerroit Takakansi-podcastin haastattelussa kirjoittaneesi kirjaa milloin missäkin, aina tilaisuuden osuessa kohdalle. Mitä luulet, vaikutti kirjoittamisprosessi siihen, millainen kirjasta tuli? Ainakin kirja on hyvin ytimekkään mittainen, jotenkin todella sujuvalukuinen, eikä siinä ole mitään tyhjäkäyntiä.
Kirjoitin Metsässä juoksee nainen -teosta tosiaankin pääasiassa iltaisin ja öisin puhelimeni muistioon. Meille oli syntynyt kolmas lapsi, ja hänen kanssaan yöt valvoskellessa tein kirjoitustöitäni, aiemmin myös töiden ohella busseissa ja muiden nukkuessa. Kirjoittaessa tuntui, ettei melskaava kieli siedä tuhtia romaanimittaa.
Kielelliset syyt edellä siis päädyin tiiviiseen sivupituuteen; napakka paketti sallii sisällään aivan älyttömät rönsyilyt ja kiemurtelun, kielellisesti siis. Toivoisinkin, että mitan sijaan katsoisimme mitä ne kannet ovatkaan sisuksiinsa laittaneet piiloon; sisältö edellä, siinä mitassa kuin kieli tai kerronta vaatii.
Tarinassa on jonkin verran epämääräisyyttä ja epävarmuutta, joka johtaa tulkinnanvaraisuuteen. Mimin todellisuuskäsityksen todenmukaisuus jää lopulta auki ja antaa tilaa useammalle eri tulkinnalle. Kirjan loppu on muutenkin moniselitteinen. Onko tällainen epämääräisyys sinulle kirjoittajana tärkeää tai mieluista, vai oliko kyse vain siitä, mikä palveli tämän nimenomaisen tarinan tarpeita?
Taidan olla kyllä hieman epämääräinen kirjoittaja, ja samalla dramaattinen! Rakastan isoa pimeää! Tämän esikoiskirjani toivoin voivani päättää niin, että sananvalta olisi vielä Mimillä. Työntekijän kohtalo tuntuu itselleni karmaisevalta, se miten hän tavallaan luopuu ja jää. Toivoin lopetusta, jonka luo kirja itse minua viittoisi. Työprosessin aikana viimeiset sanat tulivat onneksi itse luo.
Sanoitkin Kirkon ja kaupungin haastattelussa, että uusi romaani on jo työn alla ja siinäkin on nainen pääosassa ja yhteiskunnallinen, vihainen sävy. Toimiiko kiukku hyvänä inspiraationa ja motivaationa kirjoittamiselle? Kaikki kiukku ei tainnut vielä ensimmäiseen romaaniin tyhjentyä? Onhan maailmassa kieltämättä runsaasti vääryyksiä vielä korjaamatta.
Kyllä, toimii! Olen aika vihainen ihminen. Maailma on jokseenkin sietämätön, vaikka asiani ovat aivan hyvin. Tästä kutinan kaltaisesta olosta on hyvä kirjoitella menemään. Työskentelen nyt uuden käsikirjoituksen parissa, ja vielä irtoaa vihaa! Pidän kyllä myös hassuttelusta ja muistakin isoista tunteista, ehkä menen niiden vesisäiliön äärelle kun kaikki ärtymykseni on käytetty!
Onko jotain kulttuuriin liittyvää, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella?
Haluaisin suositella kirjailijakollegani Heidi Väätäsen esikoisromaania Chloé S:n sanakirja. Luin tämän juuri itse, ja kyseisessä teoksessa on aivan upean vimmainen ja intensiivinen kertojaääni sekä hulvaton kieli. Teoksessa on valtava imuvoima!