Iida Kiviranta ja into uuden edessä

Mikko – 18.11.2023

Iida Kivirannan esikoisromaani Ensisolmu käsittelee japanilaista sidontataidetta shibaria suomalaisen, lajiin Japanissa tutustuvan nuoren naisen näkökulmasta. Se on kiehtova katsaus kinkyyden maailmaan.

Haastattelin Kivirantaa sähköpostitse marraskuussa 2023.

Ensisolmu
Iida Kiviranta
Kuva: Meri Björn / Kosmos

Mistä Ensisolmu sai alkunsa? Mikä oli alkusysäys, joka sai sinut kirjoittamaan kirjan?

Ensisolmu alkoi syntyä koronan alkuvaiheissa, kun olin eristyksissä yksin yksiössäni, ja muistelin puolta vuotta aiempaa aikaa, jolloin opiskelin köysiä Japanissa. Huomasin nopeasti, että käsissäni oli uniikkia materiaalia, mitä en ollut ikinä saanut lukea muualta. Aloin haaveilla kirjasta, jota en koskaan itse saanut lukea parikymppisenä – tarinan tavallisesta dommesta, joka etsii itseään, tekee virheitä ja löytää oman polkunsa. 

Popkulttuurissa erityisesti dominoivia naisia tarkastellaan usein heitä himoitsevan miehen linssin kautta ja he jäävät usein vaille omaa ääntä. Leopold von Sacher-Masochin klassikko Venus turkiksissa ja suomalaiselokuva Koirat eivät käytä housuja ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ensisolmussa halusin antaa äänen tavalliselle naapurintytölle, joka nyt vain sattuu haluamaan vähän epätavallisempia asioita.

Millainen matka kirjalla oli ideasta käsikirjoitukseksi ja julkaistuksi romaaniksi?

Ensisolmun käsikirjoituksen ensimmäinen versio syntyi muutaman vuoden aikana. Hain sillä Kosmoksen järjestämälle Hailuodon kirjoittajaleirille, missä sain tekstiin palautetta. Kosmoksen tuella uskalsin päästää irti ensimmäisen version autofiktiivisyydestä. Aloin opiskella romaanin rakenteita ja sankarin matkaa, mikä sai Ensisolmun muotoutumaan dramaturgiseksi juoniromaaniksi. 

Vuoden ajan tiivistin ja kärjistin hahmoja. Poistin lempikohtiani, jotka eivät palvelleet kokonaisuutta ja kiusasin hahmojani kauheimmilla käänteillä, mitä pystyin keksimään. Eniten taustatyötä käytin Annin luistelumenneisyyden luomiseen, koska minulla ei ole omaa kokemusta kilpaurheilulapsuudesta. Keskustelin monien entisten urheilijoiden kanssa, mietin eri lajeja, harjoitusarjen ja kisojen kuria. Taitoluistelusta löytyi paljon yhtymäkohtia köysiharrastuksen vaaroihin, joten se tuntui hyvältä peililtä köysimaailman seikkailuille.

Millainen tausta sinulla on kirjoittajana? Ensisolmu on esikoisteoksesi; onko sen takana pitkä historia kirjoittamista ja paljon yrityksiä, vai nopeampi prosessi?

Olen opiskellut käsikirjoittamista ja dramaturgiaa viimeksi taidelukiolaisena Turussa. Kirjoituskursseja lukuunottamatta olen opiskellut tekstien ja dramaturgian teoriaa lähinnä itsenäisesti. Ensisolmu on ensimmäinen novellia pidempi teksti, jonka olen koskaan tehnyt, mutta olen aina haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Olen aina kirjoittanut jotakin, erityisesti laululyriikoita ja matkablogitekstejä.

Kirjoitatko runsaasti ja karsit kirjan sitten esiin isommasta määrästä materiaalia, vai harkitsetko tarkkaan etukäteen ja kirjoitat täsmälleen sen mitä pitääkin?

Olen laveasanainen kirjoittaja, joka kirjoittaa liikaa ja poistaa puolet myöhemmin. Kirjoittajana minussa on kaksi eri puolta – tekstiä tuottava ja uutta ideoiva puoli sekä karsiva, editoiva puoli. Nämä roolit ovat hyvin erilaisia ja harvoin päällä yhtä aikaa. Ensisolmun loppuprosessissa editoiva, kriittinen rooli korostui. Vain paria kuukautta ennen painoonmenoa karsin Ensisolmun materiaalista noin viidesosan, mikä kirkasti kokonaisuutta tosi paljon.

Missä määrin kirjoittamisessa painoi ajatus siitä, että kirjasi on monille lukijoille ensimmäinen syvällisempi kuvaus shibarista ja kinkyilystä? Tunsitko painetta kirjoittaa jotenkin edustavasti tai esimerkillisesti, koitko halua antaa shibarista jotenkin hyvän kuvan?

Tämä oli isoimpia haasteita koko kirjoitusprosessin ajan – tasapainotella kirjailijan ja luovan kertojan sekä sidontaopettaja-minän välillä. Yritin kirjoittaa niin rehellisesti kuin osasin, ilman kaunistelua. Toisaalta köysiopettajataustani näkyy varmasti valinnoissa, joita lopullisessa teoksessa on. Jossain kohtaa seinälläni oli esimerkiksi lista asioista, joita toivoin shibarista ensi kertaa lukevien tietävän lajista kirjan lukemisen jälkeen.

Koin kirjoittamisen kuitenkin aika vapaaksi, enkä miettinyt liikaa, miten köysiyhteisö suhtautuisi teokseen. Minulle on tärkeää, että fiktiossa on vapaus tutkia pahimpia pelkojamme ja suurimpia haaveitamme. Siksi Ensisolmussa kuvataan myös harvinaisempia (ja varmasti shokeeraaviakin) asioita, jotka paljastavat jotain uutta kirjan hahmoista.

Kirja kuvaa mielestäni hienosti sellaista tiettyä vauhtisokeutta ja innostusta ja auktoriteetin ihailua, jossa kritiikki jää sivummalle. Mitä haluaisit sanoa Annille siinä vaiheessa, kun tällä on kaikista kovin vauhti päällä? Vai auttaako mikään, kun ihminen on löytänyt identiteetin, harrastuksen ja yhteisön ja kova draivi on päällä?

Vauhtisokeus oli yksi isoimmista teemoista, jota halusin tutkia Ensisolmun kanssa. Se on hirveän yleinen ilmiö, jonka kaikki pidempään kinkyilleet tunnistavat, mutta monelle aloittelijalle se tulee täytenä yllätyksenä. Itsekin tunnistin vasta jälkikäteen, kuinka vauhtisokea olin köysiharrastukseni alussa ollut. Siksi Annin hahmon kirjoittamiseen oli helppo samaistua.

Pahimmassa vaiheessa olisin halunnut ravistella Annia ja pakottaa hänet pysähtymään vaikka joogan tai meditaation äärelle. En usko, että siitä olisi kuitenkaan todennäköisesti ollut apua. Into uuden edessä on niin voimakasta ja addiktoivaa.

Millainen vaikutelma ensimmäisen kirjan tekemisestä jäi? Haluatko kirjoittaa lisää?

Ensisolmun kirjoittaminen oli ihanaa, vaikka aiheet olivatkin välillä kipeitä. Ensisolmu sai minut löytämään jonkinlaisen kutsumuksen ja päivittäinen kirjoitusrutiini on jäänyt päälle. Työstän tällä hetkellä köysistä kertovaa faktateosta ja uutta fiktiivistä romaania.

Jos shibari jäi kirjan lukemisen jälkeen kiinnostamaan, miten suosittelisit lähestymään asiaa?

Mielestäni köysiä on helpoin oppia yhteisöissä, joten suosittelen googlettamaan alkeiskursseja ja -tapahtumia. Erityisesti peer rope-yhteisöt (esimerkiksi Turussa ja Helsingissä) ovat hyviä ja edullisia paikkoja tavata muita aloittelijoita, kokeilla ja oppia yhdessä. 

Netin kautta opiskeluun suosittelen erityisesti ShibariStudya, joka on köysiopetuksen monipuolisin suoratoistoalusta, sekä Karada Housen nettityöpajoja, joissa käytännön sidontataitojen lisäksi pohditaan mm. miten leikkiä häpeällä psykologisesti turvallisesti tai miten purkaa valkoisuutta kinky-yhteisössä.

Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?

Mira Eskelinen: Aavistus (S&S 2023). Uskon, että parhaat tarinat vähemmistöistä syntyvät vähemmistöjen sisällä. Mira Eskelisen Aavistus on ihana transtarina, joka pitää sisällään paljon iloa ja euforiaa, mikä helposti jää traagisten tarinoiden jalkoihin. 

Elli Valtonen: Tainnutuskehto (Kosmos 2023). Pidän kirjoista, jotka pysäyttävät ja pakottavat ajattelemaan uusin silmin maailmaa, jossa elämme. Eläinlääkäriopiskelijoiden eläinteollisuuteen heräämistä kuvaava Tainnutuskehto on kauneinta ja kauheinta, jota olen pitkään aikaan lukenut.

Hauru (2020). Kaunis suomalainen dokumenttielokuva kolmesta taiteilijasta, jotka tutkivat seksuaalisuuttaan hylätyn saaren kesässä. Elokuvassa shibari luo tilan antautumiselle ja herättää ekoseksuaaliin kokemukseen. 

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 305 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.