Pekka Kytömäki ja hissukseen syntyneet runot

Mikko – 2.9.2023

Palindromirunoistaan tunnettu Pekka Kytömäki palasi yksisuuntaisen runouden pariin uudella Historian pienmiehiä -kokoelmallaan. Teoksen runominä vaikuttaa leppoisalta kaverilta, johon olisi hauska tutustua. Koska se ei ole mahdollista, päädyin haastattelemaan Kytömäkeä sähköpostilla elokuussa 2023.

Historian pienmiehiä
Pekka Kytömäki

Mistä Historian pienmiehiä sai alkunsa? Mikä oli sen kirjoittamisen alkusysäys? Takakannen mukaan kokoelma kypsyi seitsemän vuoden aikana. Millaisia vaiheita näin pitkän matkan varrella oli? Mikä kokoelman muodostamisessa oli helppoa, mikä vaikeaa?

Kaksi ensimmäistä runokirjaani ilmestyivät nopeaan tahtiin vuosina 2015 ja 2016. Siihen aikaan kirjoitin runoja jatkuvasti kaikista mahdollisista aiheista. Sitten aivoni naksahtivat palindromivaihteelle, runosuoni alkoi hyytyä normaalien runojen osalta ja niitä syntyi yhä harvemmin. Kuvittelin kulkeneeni sen tien loppuun, eikä pitkään aikaan tapahtunut juuri mitään. Pari vuotta sitten löysin kuitenkin jostain uuden inspiraation ja yksisuuntaisia runoja alkoi taas kertyä. Synkentyneellä maailmantilanteella saattoi olla jotain osuutta asiaan. Maaliskuussa 2022 sain lieväoireisen koronataudin, eristäydyin kotiin ja aloin joutessani kaivella arkistoja. Levitin pölyiset ja tuoreet tekstit lappusina lattialle ja huomasin yllätyksekseni, että siinä voisi olla kokoelman ainekset.

Runokokoelman rakentaminen on yleensä käynyt minulta melko kivuttomasti, kun materiaalia on kertynyt tarpeeksi. Tällä kertaa käsikirjoituksen ensimmäinen versio löysi muotonsa päivässä. Lähetin sen kustantajalleni, Aviadorin Vesa Tompurille, joka näytti vihreää valoa seuraavaksi vuodeksi. Julkaisua odotellessani sain hyödyllisiä kommentteja useilta esilukijoilta, viilailin kässäriä moneen kertaan, poistin turhia runoja ja kirjoitin muutamia lisää. Välillä jätin nipun hautumaan kuukaudeksi tai pariksi, ja sitten keksin taas jotain paranneltavaa. Muokkausprosessi jatkui kauemmin kuin minulla yleensä, ja hetkittäin meinasin kyllästyä koko touhuun, mutta tietysti kannatti hioa ja haudutella. Kun viimein lähetin ”valmiin” version kustantajalle maaliskuun 2023 lopussa, muutettavaa ei ollut enää paljoakaan, vaan pääsimme pian yhteisymmärrykseen lopullisesta sisällöstä ja kirja ilmestyi kaksi kuukautta myöhemmin.

Seitsemän vuoden aikana tehty työ oli siis suurimmaksi osaksi lähes huomaamatonta: en kokenut mitään kirjoituspaineita, vaan runoja syntyi hissukseen muun elämän ohessa, ne kummittelivat jossain palindromien taustalla ja lopulta työntyivät esiin sopivista raoista. Vaikka tekstit olivat eri-ikäisiä, ne asettuivat luontevasti samoihin kansiin. Kokonaisuutena prosessia voi sanoa helpohkoksi, kärsivällisyyttä vaadittiin lähinnä viimeisen vuoden hionta- ja odotteluvaiheessa.

Olet tehnyt kaksi palindromirunokokoelmaa. Koetko, että se on muoto, jota haluaisit vielä jatkaa? Vai haluatko nimenomaan välttyä olemasta ”vain se palindromirunoilija”?

Sytytys-kokoelman ilmestyttyä yritin ajaa palindromituotantoa alas, kun se tuntui menneen överiksi ja vei liikaa aivokapasiteettia. Ei palindromien tekemistä kuitenkaan kerran aloitettuaan pysty kokonaan lopettamaan, niitä tulee yhä mieleen silloin tällöin. Palindromit ja tavalliset runot kiinnostavat osin eri ihmisiä, ja Pienmiesten ilmestyessä hieman jännitti, olenko hukannut vanhat lukijani tai pettyvätkö palindromifanit, kun uusi kirja toimiikin vain yhteen suuntaan.

Palautteen perusteella huoli taisi onneksi olla turha: tilausta tuntuu edelleen olevan sekä yksi- että kaksisuuntaisille runoille. Kolmatta palindromikokoelmaa tuskin on luvassa lähitulevaisuudessa, mutta toisaalta pöytälaatikossa on muutama sen verran onnistuneen tuntuinen tuotos, että olisi sääli jättää ne sinne ikuisiksi ajoiksi. Saapa nähdä. Kolmannelle palindromiteokselle olisi sopiva nimikin valmiina: Älli minimillä.

Olet runoilijana ainakin tämän kokoelman sivuilla melko vähäsanainen, jopa aforistikkomainen. Onko se sinulle luonteenomainen tapa kirjoittaa? Oletko huolellinen hioja, joka käsittelee asiat päässään ja tuottaa paperille hyvin valmista tekstiä, suurista tekstimassoista veistäjä vai jotain muuta?

Yleensä päässä syntyy suht valmista tavaraa, vaikka toki usein jää pientä hiottavaa. Suuria massoja en osaa tuottaa. Uusimmassa kokoelmassa on tosin keskimäärin hitusen pidempiä runoja kuin aiemmissa, jopa useita koko sivun pituisia. Ekassa kirjassani suuri osa sisällöstä oli haikuja, joita tässä on mukana vain yksi – mutta se onkin sitten ihan virallinen haiku, kirjoitettu Arto Lapin haikutyöpajassa Tampere Zen Centerissä joulukuussa 2016. Runon pituudesta riippumatta pyrin tosiaan yleensä ytimekkääseen ilmaisuun. Runsassanaisemmat purskaukset ovat minulle harvinaisia, mutta onnistuessaan toki palkitsevia.

”Kastemadot” leikittelee hauskasti muodolla. Muuten et juuri sellaista kuvallisuutta harrasta. Onko se tietoinen valinta, vai eikö sille vain tässä ollut sopivaa tilaisuutta?

Tekstin ulkoasulla kikkailu tuntuu tehokkaammalta, kun sitä tekee harvemmin. Tässä kirjassa tuli kyllä jonkin verran pelailtua rivien pituuksilla visuaalisessakin mielessä. Minusta kuitenkin tuntuu, että jos alkaisin enemmänkin miettiä erilaisia sisennyksiä sun muita, siitä tulisi loputon suo.

”Tutustuin vaimooni kirjeitse” ilahdutti; meidän kohdallamme yhteensaattava voima ei tosin ollut kirjekerho Frendi, vaan Teksti-TV:n kirjeenvaihtoilmoituspalsta. Koetko, että jotain on menetetty, kun harva nykyään tutustuu kirjeitse ja Tinderin kaltaisilla alustoilla painopiste on enemmän ja enemmän kuvissa?

Onpa hienoa kuulla. Katson teksti-TV:stä edelleenkin lähes päivittäin uutisotsikot ja päivän ajatuksen sivulta 895. Minulla ei ole älypuhelinta eikä tarvetta käyttää deittipalveluita, mutta kyllähän nykyajan kuvapainotteisuus on aivan toisesta maailmasta kuin vanhat kunnon kirjeenvaihtoilmoitukset ”foto olis kiva” -toivomuksineen. Nykyäänkin on takuulla ihmisiä, joiden on helpompi tuoda parhaita puoliaan esiin kirjoittamalla.

Luin juuri Aamulehdestä jutun Heili Sirviöstä ja lasten noususta skeittauksessa olympiatason huipulle. Millaisia ajatuksia tämä kehityskulku viittäkymppiä lähestyvässä skeittaajassa herättää? Onko sinulla näkemystä siitä, miksi skeittauksessa lapset pärjäävät niin hyvin?

Kun aloitin skeittauksen 35 vuotta sitten, melkein kaikki harrastajat olivat teini-ikäisiä poikia. Nykyään skeittarien kirjo on huomattavasti moninaisempi niin iän kuin sukupuolenkin osalta, mikä on tietysti loistava juttu. On aina hauskaa ja avartavaa tavata innokkaita uuden sukupolven lautailijoita, rampilla ikäerot menettävät merkityksensä. Paitsi tietysti siinä mielessä, että senioriskeittaajalla on täysi työ pitää vanhat temput hallussa, kun taas nuoret nousevat kyvyt oppivat uutta joka päivä. Varmasti skeittauksen vaatima motoriikka ja kehonhallinta kehittyy sitä helpommin, mitä nuorempana aloittaa. Lapset ovat kevyempiä ja ketterämpiä, kaatuessaankaan eivät mätkähdä niin kovaa ja korkealta.

Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?

Suosittelen lämpimästi Niklas Salmen runokokoelmaa Valotusaika (Enostone 2023), tuoreen isän enimmäkseen vaunulenkeillä naputtelemia, elämän ihmeen kirkkaasti valaisemia runoja. Ja kun tuossa aiemmin oli puhetta kirjeenvaihdosta, suosittelen myös Terhi Rannelan hurmaavaa ja viisaasta teosta Kirjeiden lumo (Karisto 2021).

Lopuksi on vielä pakko mainostaa omiin runoihini perustuvaa Uneni eivät pelkää pimeää -esitystä, jota valmistelen juuri tanssitaiteilija Hanna Korhosen ja muusikko Niina Hannulan kanssa. Se on minulle aivan uusi, jännittävä kokemus. Teos saa ensi-iltansa Tampereella lokakuussa 2023.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 303 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.