Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun Suomen valuutta vaihtui euroon uutenavuotena 2002, Tommi Liimatta oli Prahassa eroamassa puolisostaan. Oli monen uuden alun aika: uusi seurustelusuhde oli jo käynnistynyt, Absoluuttinen Nollapiste oli julkaisemassa uutta Nimi muutettu -albumiaan ja esikoisrunokokoelma Avainlastu läpäisi WSOY:n kustannusseulan. Niinpä vuoden 2002 alku onkin luonteva aloituskohta Tommi Liimatan viidennelle omaelämäkerralliselle kronikalle Manse : Södikan kausi.
Vuoden 2002 alusta vuoden 2010 maaliskuuhun Liimatta ehtii julkaista viisi levyä Absoluuttisen Nollapisteen kanssa, yhden Ahkerien simpanssien kanssa, yhden sooloalbumin, kolme romaania, kaksi sarjakuva-albumia, kolme kokoelmaa Veikko Ennalan artikkeleita, yhden Pahkasika-kokoelman, yhden kirjeenvaihtokirjan Jouni Hynysen kanssa, nuotteja, DVD:n ja useita singlejä. Käynnissä on transitio kirjoittavasta muusikosta musisoivaksi kirjailijaksi, ja on kiehtovaa päästä seuraamaan sitä, minkälainen luova prosessi Liimatalla on käynnissä. Samalla ympärillä ja omassa elämässä tapahtuu muutoksia, joista merkittävin eli oman lapsen syntymä muuttaa paljon vasta vähän yli kolmekymppiseksi ehtineen artistin arvomaailmassa.
Manse : Södikan kausi on elämäkertasarjan edeltäjien tapaan vahva kohderyhmäkirja meille, joille Absoluuttisen Nollapisteen levyt ja keikat olivat (tai on yhä!) merkittävä osa elämää. Itselleni oli lähes shokki huomata, että aikana, jolloin Abso-fanitukseni oli korkeimmillaan, Liimatta on asunut vain muutaman korttelin päässä kotoani ja hänen lähimpään tuttavapiiriinsä on kuulunut lukuisia ihmisiä, jotka ovat opiskeluaikanani liikuskelleet ainakin osittain samoissa porukoissa kanssani. Toinen tärkeä asia tätä (kuten myös sarjan aiempia osia) lukiessani on ollut palata kulloisenkin kirjan vaiheen kuvaaman musiikin äärelle. Ja kyllä, Nimi muutettu todella on mestariteos, Seitsemäs sinetti ja iiris eivät sitten niinkään. Liimatta kuvaa albumikokonaisuuksien syntymistä edelleen kiehtovalla pikkutarkkuudella.
Mutta mitä Liimatan kirjasarjasta (jonka seuraavakin osa on tulossa – näin Liimatta ainakin pariin kertaan kirjan sivuilla mainitsee) ajattelee sellainen lukija, joka ei ole kiinnostunut Tommi Liimatan henkilöstä? Miksi tarttua tähän yli 700-sivuiseen järkäleeseen, tai jos sarjan aiemmat osatkin huomioidaan, jo nyt reippaasti 3000-sivuiseen kokonaisuuteen? No siksi, että Tommi Liimatta on poikkeuksellinen kaikentallentaja, jonka oman elämän kautta piirtyy kuva paitsi omaperäisestä taiteilijasta myös vähitellen muuttuvasta ajasta niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla. Jeppiksen alussa Tommi on 7-vuotias, Mansen päättyessä 34. Aikuistumista ja kasvua on harvoin kuvattu yhtä tiukasti tarkentaen ja äärimmäisellä pieteetillä kuin tässä kirjasarjassa. Mutta Liimatalla on silmää myös ympäröivälle yhteiskunnalle. Mansessa puhdasta päiväkirja-aineistoa on sarjan aiempia osia vähemmän ja monia tapahtumia ja kehityskulkuja Liimatta pohdiskelee jo selvästi 2020-lukulaisin silmin, tietyltä etäisyydeltä.
Manse : Södikan kausi on erittäin hieno dokumentti, kannattaa lukea!
