Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Andreas Alariesto (1900–1989) on suomalaisella taidekentällä poikkeuksellinen tapaus. Läpimurtonsa yli 70-vuotiaana tehneellä taiteilijalla ei ollut taidekoulutusta lainkaan, eikä itse asiassa mitään muutakaan koulutusta. Lukemaan ja kirjoittamaankin Alariesto oppi katakeetan opetuksella, nämä uskonopettajat kun kiertelivät Lapin kylissä pitämässä viikon tai kahden mittaisia opetusjaksoja syrjäkylän tuvissa. Huutolaiseksi Alariesto päätyi 12-vuotiaana äitinsä kuoleman jälkeen, ja sen jälkeen oli luvassa raskasta fyysistä työtä muun muassa tietöiden parissa.
Vaatimattomat lähtökohdat eivät kuitenkaan oppimishaluista ja älykästä Alariestoa masentaneet. Heli Saarinen käy kirjassaan läpi Alarieston elämänvaiheet lapsuudesta Muurmannin suomalaiseen legioonaan, sieltä Petsamoon Liinahamarin hotellin talonmieheksi ja lopulta maankuuluksi kuvantekijäksi, joka päätyi juhlittuna Linnan juhliin asti. Petsamo osoittautui käännekohdaksi. Työ oli sen verran leppoisaa, että Alariestolla oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus myös omiin harrastuksiin, ja täällä syntyivät Alarieston ensimmäiset maalaukset. Aiheina olivat pääasiassa kolttasaamelaiset ja heidän asuinympäristönsä Jäämeren rannoilla ja sisämaassa.
Motiivit Alarieston taiteen takana osoittautuvat kiinnostavaksi. Jo nuorena poikana Alariesto innostui vanhempien ihmisten kertomista tarinoista ja alkoi suunnitella, miten hän voisi tallentaa tarinat oman aikansa ihmisille, ettei Sompion, vanhan kotiseudun elämä unohtuisi. Myöhemmin Alariesto sanoi suoraan: ”Olen tehnyt nämä kuvat, koska nykyinen ja tuleva sukupolvi ei tosiasiassa tiedä mitään menneisyydestä eikä esi-isien elämästä”.
Alarieston naivistiset maalaukset ovatkin tarinankerrontaa, osa kertomusta tai tapahtumien kuvausta. Myöhemmin kirjassa käy ilmi, että Alariesto oli tarinankertoja, laulaja ja esiintyjä myös lähipiirilleen. Hänen pienet esityksensä olivat kenties tapa testata yleisölle tarinan kantavuutta ja vastaanottoa, kirjoittajat miettivät. Tässä mielessä Alarieston maalaukset olivat pareja hänen lauluilleen ja tarinoilleen.
Talonmiehen hommissa oli selkeästi itua, sillä 1949 Alariesto päätyi jälleen kerran talonmieheksi, tällä kertaa Vuotson matkailumajaan, ja nyt hän sai käyttöönsä jopa ”ataljeen” hotellin yläkerroksesta. Täällä syntyivät taiteilijan ensimmäiset maalaukset, jotka ovat säilyneet jälkimaailmalle. Sompion vanha Saamenmaa ja sen tarinat heräsivät tauluissa eloon. Yllätyksenä tulee, että Alariesto ei kuitenkaan ollut vain ahkera maalari, vaan hänestä kehittyi myös taitava artesaani. Kirjasta löytyy kuvia hienoista koruista, mutta suurimman vaikutuksen tekevät Alarieston rakentamat yksityiskohtaiset dioraamat, jotka kuvittavat saamelaisten elämää.
Alarieston halu tallentaa menneisyyttä osoittautui kauaskatseiseksi. Petsamo tietysti menetettiin, ja siinä rytäkässä Alariesto menetti siihen asti tekemänsä teokset, joskin hän myöhemmin maalasi näitä maalauksia uudelleen. Kotikylä Lokan, jonne Alariesto palasi 1942, saksalaiset polttivat, ja siinä samassa paloi taiteilijan puolivalmis koti. Mutta vielä suurempi menetys oli edessä. Lapsuudenmaisemat eli vanha Sompion seutukunta, Lokka mukaanlukien, jäivät lopulta Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden alle 1960–70-luvuilla.
Olennainen osa Alarieston tarinaa on kuitenkin hänen selkeä optimismi. Tämä näkyy siinäkin, että jo eläkeikäinen mies jaksoi uskoa läpimurtoon, ja sellainen olikin lopulta luvassa vuonna 1976, jolloin pidettiin Alarieston ensimmäinen näyttely Taidehallissa. Loppu onkin historiaa.
Innostava ja monin tavoin yllättäväkin tarina, sillä itselleni kansantaiteilija oli tuttu lähinnä muutamasta taulusta. Andreas Alarieston saamelainen maailma on kiinnostava ja helposti lähestyttävä, mutta noin 150-sivuisena, runsaasti kuvitettuna kirjana se on nopeasti luettu. Kyse on ennen kaikkea kevyestä yleisesityksestä, ei syvällisestä elämäkerrallisesta luonnetutkielmasta. Taitollisena huomiona totean, että kirja on myös hieman raskaslukuinen poikkeuksellisen leveän palstoituksen vuoksi. Kaiken kaikkiaan kirja kuitenkin onnistui herättämään uudella tavalla kiinnostukseni Alarieston taiteeseen, joten tutustumisen arvoinen kirja ehdottomasti!