Miila Westin: Sammuva valo

Sammuva valo -kirjan kannessa on kuva putoavasta tytöstä ja maahisesta. Heidän taustallaan on isot violetit kasvot ja violettina hulmuavaa tukkaa. Kannen ylänurkassa on keltasävyinen naishahmo.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Miila Westinin itämerensuomalaiseen mytologiaan perustuva Myyttiset-tarina tulee päätökseensä Sammuva valo -kirjassa. Sarjassa on taisteltu Louhea vastaan ja sama kamppailu jatkuu yhä. Kakkososa Vaarallinen uni pohjusti Louhen pyrkimystä pimentää aurinko ja syöstä maailma ikuiseen yöhön, ja nyt on aika pysäyttää Louhi lopullisesti.

Luvassa on siis jännittävää seikkailua, jossa panoksena on vaatimattomasti koko maailman tulevaisuus. Miten 10-vuotias Eevi voi selvitä taistelussa voimakasta pahantahtoista noitaa vastaan? Onneksi Eevillä on apunaan kaikenlaisia yliluonnollisia ystäviä ja apua käydään hakemassa myös Lintukodosta, jossa aikaansa viettävät lempeä Päivätär ja huolettomaksi käynyt Ukko.

Meno on hurjaa ja taikuus väkevää, kun maailman kohtalosta mitellään. Sammuva valo on sarjan alkupuolen veroinen päätös kiehtovalle tarinalle. Myytit todella heräävät eloon. Kuvitustyyli on selkeää ja helppolukuista, mutta kuvakerronnassa on myös vaihtelevaa rytmiä ja eloisuutta. 

Koko trilogia on ollut epäilemättä kovan työn takana: kun piirrettävänä on yli 300 sivua  sarjakuvaa, työtä riittää. Lopputulos on vaivan arvoinen: Myyttiset on varsin poikkeuksellinen tapaus kotimaisen lastensarjakuvan kentällä ja nyt kun trilogia on valmis, toivottavasti se löytää tiensä mahdollisimman monen nuoren lukijan käsiin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...