Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Finlayson perustettiin jo 1820, mutta vuonna 1934 yrityksen historiassa tapahtui käänne, josta en ollut aikaisemmin kuullut, ja joka on ehkä muillekin yrityksen kuosien ystäville tuntematon. Finlayson osti enemmistön osakkeita Osakeyhtiö Forssalta ja niin yrityksen nimeksi tuli Oy Finlayson-Forssa Ab. Koska Osakeyhtiö Forssalla oli puuvillakehräämö, kutomo ja sahalaitos Forssassa, keskittyi fuusioituneen yrityksen suunnittelutoiminta vuosikymmeniksi sinne.
Keitä nämä arjen taitelijat olivatkaan, siitä kertoo Kristiina Huttusen Siveltimenä heinänkorsi, joka esittelee Forssan painokangasateljeen ammattilaisia kattaen ateljeen toiminta-ajan 1950-luvulta 1980-luvulle. Mukana ei siis ole vuodesta 1986 lähtien Tampereelle siirtynyt sisustuskankaiden suunnittelu, eikä lukuisten freelancereiden työ. Kirja liittyy samannimiseen museonäyttelyyn joka pidettiin Forssan museossa 3.7.–28.8.2025.
Kirjan ensimmäinen suunnittelija tai taiteilija on Elisabeth Lindahl, joka työskenteli Forssan tehtailla 1951–1959. Hänen roolinsa oli sikäli merkittävä, että hänen ammattitaitonsa oli peräisin Ruotsin Boråsin Tekstiili-instituutista, sillä Suomessa ei vielä tuolloin panostettu painokankaiden opetukseen. Lindahl puolestaan järjesti Forssan ateljeen organisoinnin eli ateljeepiirtäjien määrän ja työtavat Ruotsin mallin mukaan.
Lindahlin jälkeen tulee monessakin mielessä kiinnostavia tapauksia, joista mieleen jäi erityisesti uudistaja Helena Perheentupa (1929–2018). Hän toimi ensin suunnittelijana ja sitten ateljeekoordinaattorina vuodet 1954–1968 ja lähti sen jälkeen Intiaan perustamaan Intian kansallisen muotoiluinstituutin tekstiilisuunnittelulinjaa Ahmedabadiin. Hän uudisti myös ateljeen työtapoja; nyt ateljeen suunnittelijat laativat värimallit kuoseihin kun aikaisemmin sen tekivät insinöörit. Hänen aikansa oli muutenkin muutosten aikaa. Ennen suuri osa ateljeen kuoseista oli ulkomaisia sovelluksia, mutta 1960-luvulla kasvava valmisvaateteollisuus alkoi saada kaipaamiaan kotimaisia kuoseja.
Mainitaan vielä tekstiilitaiteilija Eija Honkala, joka näki Finlayson Forssan viimeiset vuodet. Tässä vaiheessa yrityksen rooli oli jo muuttunut, sillä vuodesta 1994 lähtien Finlayson Forssa Oy oli erotettu omaksi tytäryhtiökseen, ja sen rooliksi oli tullut tuottaa teknisiä ammattivaatetuskankaita. Honkalan armeijakuosin suunnittelu oli päätynyt haluttuun lopputulokseen, mutta kun Puolustusvoimat kilpailutti maastopukukankaiden hankinnan, menetti Finlayson Forssa tilauksen ulkomaiselle toimittajalle. Tilauksen menetys suisti koko tytäryhtiön konkurssiin, ja nyt kun emoyhtiöllä ei ollut enää kustannusten jakajaa, joutui se puolestaan siirtämään painotuotantonsa ulkomaille. Niinpä 2009, kun Forssan kangaspaino lopetti toimintansa, oli suurteollinen kankaanvalmistus koko Suomessa historiaa.
Siveltimenä heinänkorsi sisältää siten paitsi kiinnostavia taiteilijaprofiileja, myös olennaisen näkökulman koko Suomen painokangasteollisuuden historiaan. Itseäni kiinnostaa eniten se näkymätön työ, mitä arkipäiväisten esineiden takana oikein on. Joku suunnittelijahan sieltä taustalta aina löytyy, mutta valitettavan usein he jäävät nimettömiksi, joten kirjasta löytyi itselleni paljonkin mielekästä sisältöä. Pakko myös kehua Antti Törmälän laadukasta taittoa: kirja näyttää persoonallisella tavalla tyylikkäältä. Taitto antaa myös kuville niiden ansaitseman roolin: erilaiset kuosit erottuvat edukseen. Upea kirja, suosittelen!