Kuolinpesä on Jari Raatikaisen Syndikaatti-trilogian kolmas ja viimeinen osa. Entinen poliisi ja nykyinen vakuutustarkastaja Raatikainen kuvaa kirjoissaan liivijengien toimintaa sekä vakuutustarkastajien pyrkimyksiä tunnistaa jengien tehtailemia petoksia. Kuolinpesässä yhtenä päähenkilönä on myös löyhämoraalinen asianajaja Seppola, joka erehtyy antamaan pirulle pikkusormensa.
Parasta Kuolinpesässä ja koko trilogiassa ovat jengielämään sisältyvät äärimmäiset ristiriidat. Raatikainen kuvaa Kuolinpesässä erään Syndikaatin jäsenen ajatuksia näin:
Teatteri puistatti. Näytöksen hinta oli kohtuuton. Syndikaatti ja sen kaltaiset näyttäytyivät (vankilassa istuvalle) Markkuaholle pyramidihuijauksena, jossa nokkamiehet takoivat rahaa sokeiden sotilaiden kustannuksella. Raha liikkui aina samaan suuntaan. Jäsenet ja varsinkin sellaisiksi tahtovat tekivät likaisen työn ja kantoivat siitä vastuun sekä lain edessä, että jengin sisällä. Heidän hommakseen jäi puolustaa jengin keksittyä kunniaa muiden paskasakkien edessä, pyörittää huumekauppaa ja pieksää velalliset. Nokkia tuomiot ainainen vasikkaepäily selässään, menettää luottotietonsa, läheisensä ja tulevaisuutensa. Elää tilastollisesti lyhyt ja väkivaltainen elämä ja kuolla persaukisena.
Jari Raatikaisen kirjailijaura lähti käyntiin epäperinteisellä tavalla. Hän oli kyllä haaveillut kirjan kirjoittamisesta, mutta arvellut, ettei siitä mitään tulisi. Hänen tarinansa Facebookissa herättivät kuitenkin niin ikään jengirikollisuudesta kirjoittavien Janne Huuskosen ja Mikko Gustafsonin huomion ja he vaativat Jaria lähtemään mukaansa tapaamaan Johnny Knigan väkeä, mikä sitten lopulta johtikin kustannussopimukseen.
Raatikaisen kirjoitustyyli on hyvin televisiomainen. Kirjan luvut toimivat kuin suoraan valmiina kohtauksina. Syndikaatti-trilogiasta onkin ollut valmisteilla myös tv-sarja, joskaan hanke ei edennyt maaliin ja kirjasarjan tv-oikeudet ovat taas palanneet Raatikaiselle.
Jos Raatikaisen tyyliä pitäisi verrata johonkin toiseen kirjailijaan, sanoisin häntä Suomen Jens Lapidukseksi. Siinä missä asianajajataustainen Lapidus kirjoittaa Ruotsin alamaailmasta, poliisitaustainen Raatikainen kirjoittaa Suomen liivijengeistä. Kummankin kirjoissa keskeisenä teemana on myös päähenkilöiden taipumus sörssiä oma elämänsä syöksykierteeseen.
Haastattelussa Raatikainen toteaa vielä: ”En ole koskaan tavannut onnellista jengiläistä. Moni haluaisi jengistä pois, mutta niistä lähteminen on tehty lähes mahdottomaksi. Entiset jengiläiset pitävät vihollisenaan ja muut pitävät edelleen jengiläisenä.”
Raatikaisen kuvaukset ovat osuneet ilmeisen oikeaan. Useampi todellisten liivijengien jäsen on pyytänyt Raatikaiselta omistuskirjoitusta Syndikaatti-sarjan kirjoihin todeten, että ”Se on just tollasta”.
Raatikainen kertoo myös miettineensä jälkeenpäin tilanteita, joissa hän poliisina kuulusteli jengirikollisia. ”Olisinpa silloin osannut varoittaa selkeämmin, että kaikkeen ei kannata lähteä. Olisi jäänyt elinkautisia istumatta.”
Syndikaatti-sarja on mielestäni yksi parhaita viime vuosien suomalaisia dekkarisarjoja. Jos pidät Jens Lapiduksesta tai Jarkko Sipilästä, pidät varmasti myös Jari Raatikaisen Kuolinpesästä ja koko Syndikaatti-sarjasta.





