Tuomas Lius ja etsivätoimisto Hakan uudet käänteet

Soili Vuorenmaa – 21.9.2026

Pääsin haastattelemaan Tuomas Liusta 17.9.2026. Keskustelu rönsyili parituntiseksi. Monenlaista tärkeää asiaa tuli puhuttua. Tarkoitus oli kuitenkin ainakin suurelta osin keskittyä hänen uuteen kirjaansa. Etsivätoimisto Haka -sarjan kahdeksas osa Routaan kaadetut ilmestyi 14.9.2026. Sain kirjan heti sen ilmestyttyä, ja luin pari päivää yhtä soittoa, enkä ole oikein vieläkään päässyt irti sen tunnelmasta. Harvoin käy niin, että kirjan tapahtumat tulevat niin elävinä mieleen, ettei oikein osaa irrottautua tarinasta.

Tuomas Lius (s. 1976) on Joensuussa syntynyt, opiskellut Tampereella ja muuttanut Turun kautta takaisin Pohjois-Karjalaan, Liperin kuntaan.  Hän suunnitteli joskus hakeutuvansa elokuva-alalle, mutta mieli muuttui. Hän on tehnyt töitä freelance-toimittajana ja kouluttanut kansalaisopistossa kuvankäsittelyä ja editointia. Kun kirjailijaura lähti käyntiin, hän alkoi opettaa myös luovaa kirjoittamista. 

Liuksen dekkarisarja Etsivätoimisto Haka kertoo suomalais-egyptiläisen rikosylikonstaapeli Julia Noussairin ja viinijärveläisen amatöörietsivä Marko Pippurisen yhteistyöstä rikostapausten parissa.

Routaan kaadetut -kirjan kannessa on kuva metsästäjästä, jolla on selässään nuoliviini ja kasvoillaan nahkainen peuranaamio. Taustalla on lumista metsää ja iso verenpunainen kuu.
Tuomas Lius piippu suussa lumisessa metsässä
Kuva: Miikka Juvonen / Docendo

Routaan kaadetut

Tarinassa on useampia juonikuviota. Hatkanuorten karmea kohtelu ja kohtalo, luontofanaatikot ja paikallispolitiikan jännitteet – kaikkea tuota etsiväkaksikko selvittää apunaan neuvokas ohjelmoija Valda.

Tarina alkaa nuorisokodista karanneiden nuorten katoamisella. Miksi halusit ottaa juuri hatkanuoret ja heidän haavoittuvuutensa tämän kirjan lähtökohdaksi?

Tuomas kertoo seuranneensa uutisia hatkanuorista viime vuosien aikana. Tapaukset ryöpsähtivät julkisuuteen pari vuotta sitten, ja se herätti kiinnostuksen aihetta kohtaan. Tv:stä löytyi dokumentteja, joissa haastateltiin niin nuoria kuin sosiaalityöntekijöitäkin. Tuomas jututti myös erästä tuntemaansa nuorisotyöntekijää ja kysyi häneltä, voisiko sellaista tapahtua, että nuori tyttö lähtee hatkalle ja päätyy johonkin huumekämppään myymään itseään suojapaikan saadakseen. Hänelle oli todettu, että ”voi kuule, et edes haluaisi tietää”.

Tilanne on karu varsinkin, kun nuori täyttää 18 vuotta. Hän menettää paikkansa nuorisokodissa, ja hänen pitäisi selvitä itse, ilman mitään tukea tai osaamista. Säästöt ovat purreet, eikä tukihenkilöitä yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Miten kokematon nuori onnistuisi saamaa opiskelupaikan ja töitä sellaisen helvetin jälkeen, jollaisen hän on kokenut? Tuomas ihmettelee, miksi asioita ei voida hoitaa ennakkoon vaan sitten vasta reagoidaan, kun kaikki menee pieleen. Aihe saa kirjailijan ärsyyntymään. Hän tietää isänä, kuinka haavoittuvia lapset ovat.

Syksyinen metsä näyttelee suurta osaa tapahtumissa. Kuinka tuttuja metsät ja erämaa ovat sinulle ja ovatko kirjoissa mainitut paikat todellisia?

Tuomas tykkää liikkua luonnossa sekä valokuvaamassa että koiran kanssa ulkoilemassa. Kirjassa mainitulta Lieksan alueelta löytyy Rasvasuo ja Erä-Eero, joka tarjoaa luontokokemuksia varta vasten rakennetuista katselutaloista ja valokuvauskojuista käsin. Kohteessa liikkuu säännöllisesti useita eri eläinlajeja sesongista riippuen.

Tuomas kertoo, että aivan kuten hänen kirjassaan, myös Lieksan luontoalueella on joskus liikkunut ihminen kylvämässä myrkkysyöttejään. Susifobiaa ei Liperissä lietsota, mutta pedot on otettava huomioon. Filosofisesti pohtien; vaikka petoeläinten kanssa toiset yrittävät tehdä rauhaa, niin pedot eivät tee rauhaa ihmisten kanssa. On sinne suden suuhun joutunut niin lampaita kuin koiriakin.

Kirjassa yritetään rakentaa dialogia ärhäkän ”rautarouvan” ja petokeskuksen välille – lukija saa itse päättää kumpaan kastiin kallistuu.

Keltainen metsäkone kuljettaa puukuormaa metsästä.
Kuva: Soili Vuorenmaa

– Jalakahan se on, perkele.

Ajokoneen kuski kaivoi puhelimen liiviensä taskusta. Käsi vähän vapisi. Hän vilkaisi muita, kuin varmistaakseen vielä, että hekin näkivät saman kuin hän.

Luontofanaatikot, ihmismetsästäjät, saalistajat

Mistä mieleesi tulivat eläinhahmoiksi naamioituneet ihmismetsästäjät, jotka ovat kuin historiallisia metsästäjiä jousineen ja ansalankoineen?

”Varmasti tarinoista ja elokuvista. Mieleen on jäänyt muun muassa hullu kreivi elokuvasta Zaroffin koirat vuodelta 1932. Hän odotti saarellaan laivojen haaksirikkoutumista, jotta ihmiset tulisivat hänen luokseen. Ensin venäläinen suurriistan metsästäjä kreivi Zaroff esitti mukavaa isäntää, joka tarjoaa illallisen, ja sen jälkeen ilmoittaa vierailleen, että aamulla saatte parin tunnin etumatkan, ja sen jälkeen alkaa metsästys. Se on jotenkin niin kauhistuttavaa, että se on jäänyt mieleen. Tämän kirjan tarinaan se vain sopi.”

Entäs nuo eläinhahmot, jotka kostavat eläimiä metsästäneille? 

”Eläinhahmoiksi naamioituminen on jäänyt mieleen elokuvasta Uhrijuhla, jossa Summerisle-saaren asukkailla on elokuvan vaikuttavassa, pakanarituaaliin huipentuvassa kliimaksissa eläinnaamiot ja uhrina saarelle ansaan huijattu hyveellinen, kristitty poliisi.”

Kirjassa on myös vähän toisenlaista eläinaktivismia, kun Pippurinen pääsee näkemään anastamiltaan videoilta Kontiaisen perheen koiraleikkejä. Näitä videoita Pippurinen myös yrittää hyödyntää myöhemmin muiluttamalla Matti Tuovista. 

Etsivätoimisto Haka -sarja

Tässä kahdeksannessa osassa Etsivätoimisto Hakasta tuli osa KRP:tä. ”Piti ottaa huomioon, että Suomen byrokratia ei salli yksityisetsivien kantaa asetta, eikä tehdä paljon muutakaan. Siksi Etsivätoimisto Haka on nyt KRP:n alainen, jotta rikokset saadaan selvitettyä, ja resurssit ovat sellaiset, joita rikosten ratkaisemisessa tarvitaan.”

Pippurinen tuo tutkimuksiin oman itämurteisen huumorinsa. Onko Pippurisessa sinua itseäsi? 

Varmasti kaikista hahmoista löytyy jotain kirjailijasta itsestään. Ehkä Pippurisen huumorista löytyy sellaista, joka on meille yhteistä. Pippurinen on kuitenkin yhdistelmä eri ihmisistä, Tuomas sanoo.

Lukijana ajattelen, että Pippurinen on muuttunut vuosien myötä syvällisemmäksi, tukiessaan Juliaa ja välillä Alekia ja Valdaakin. Onkohan Pippurinen rauhoittumassa?

Julia Noussair on suomalais-egyptiläinen – mistä ja miten hän tuli mukaan tarinaan? Tai miten hän on yleensä Suomessa, kerrottiinko se jossain kirjassa, jota en enää muista?

Tuomas kertoo, että Julialla on suomalainen äiti ja egyptiläinen isä, joka ei ole ollut Julian elämässä mukana. Julian taustoja ei ole kerrottu tarkemmin, mutta ehkä seuraavissa Haka-sarjan osissa Juliankin taustat paljastuvat.

Pohdimme kirjailijan kanssa keskustelun aikana myös Julian ja Alekin tarinaa, ja miten se mahdollisesti tulevaisuudessa etenee. Julia on taistelija parhaasta päästä ja hänen mielensä on todella vahva. Hänellä on taitoja, joita hänen entinen kouluttajansa on hänelle opettanut. Tässä kirjassa hän taistelee tappajaa vastaan silmät sidottuina ja pärjää hyvin. Julia Noussair joutuu tarinan edetessä kovan paineen alle, ja rikolliset yrittävät tietoisesti houkutella hänen ”sisäistä petoaan” esiin. 

Julian menneisyys venäläisessä vankilassa ja vaikea suhde omaan Alek-poikaansa nousevat isoon rooliin. Nämä menneisyyden traumat vaikuttavat tietysti siihen, miten Julia toimii muun muassa silloin, kun Alek on vaarassa. Mutta muitakin asioita on taustalla, jotka selviävät seuraavissa kirjoissa.

Myös Alekin asiat jäävät nyt vähän kesken, ja Valdan, joka oli päättänyt pysytellä kaidalla polulla. Nyt ystävyyden nimissä näyttää kuitenkin vähän siltä, että hän on poikkeamassa päätöksestään. Näidenkin asioiden selviämistä joudumme odottamaan.

Suurkiitos haastattelusta. Toivottavasti se oli yhtä mukava antaa kuin saada. 

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 331 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.