Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jotain on jäänyt mieleeni kaunopuheisuuden tunnilta, lexis on tapa puhua…A-lexis, se minä olen, hän, jolla ei ole sanoja itselleen ja joka siksi punoo tapauksia ja jäljittelee hahmoja ja nimettömien seurassa kalliolla yönsä viettää.
Vesa Haapalan Alexis on kivenkielinen rakkaudenosoitus Aleksis Kivelle, suomalaisen romaanikirjallisuuden uranuurtajalle. Siinä missä Teemu Keskisarjan Saapasnahka-torni (2018) oli kuvaus Kivestä enemmänkin historiallisena henkilönä, Alexis kuvaa Kiveä nimenomaan kirjailijana. Alexis keskittyy Kiven aktiivisimpiin kirjoittamisen vuosiin 1866–1870, jolloin hän sai myös Seitsemän veljestä valmiiksi.
On vaikea asettua kirjailija Aleksis Kiven asemaan. Hän kirjoitti tilanteessa, jossa oli jonkin verran suomenkielistä kansanrunoutta, näytelmiä ja pakinan kaltaisia lyhyitä proosatekstejä ja joitakin suomenkielisiä sanomalehtiä, mutta ei yhtään pitkää suomenkielistä romaania. Ei yhtään. Ei ollut suomenkielistä esikuvaa juonen kuljetukselle, miljöön luomiselle tai hahmon kuvaukselle. Ei ollut suomenkielisen kirjallisuuden valmista lukijakuntaa, ei kirjailijan ammattia tai ansaintalogiikkaa.
Kivi oli uranuurtaja monessakin mielessä. Hän ei ensinnäkään tehnyt omaa ammattikirjailijuuttaan itselleen helpoksi niin, että olisi kirjoittanut ruotsiksi. Tai että olisi valinnut edes aiheekseen suomenkielisen ylimystön tai kaupunkilaiselämän. Tällöin hän olisi ehkä paremmin pystynyt mielistelemään tukijoitaan ja rahoittajiaan. Ei, hän halusi kirjoittaa oikeasta Suomesta, maaseudun elämästä ja tavallisista ihmisistä sellaisena kuin hän itse heidät näki.
Talonpojan rehevä ja leikkisä ja väliin rähjääntyväkin elämä, sitä en tyystin piilota, ja siksi hiukan pelkään: juuri tämän elämän ylevien vertauskuvaelmien rakentajat tahtovat kitkeä. Talon ja torpan poika, osaavat he olla vakaita ja luottaa Jumalaan, mutta saatanat ja perkeleet heidän suustaan suhisevat ja pärskyvät, kun lavantauti ryöstää emännän ja sade kurittaa oraata ja niitun pohjassa makaa halla hampaitaan teroitellen. He kiroavat kaiken helvettiin, kun lapsensa tielle laittavat ja itsensä tallin orteen ripustavat.
Kivi halusi kirjoittaa nimenomaan suomeksi. Runoilija kun oli, hän haki myös proosatekstiinsä tarkkaa rytmiä, hioi sen äänteitä ja haki oikeita sanoja. Eikä kaihtanut kirosanoja, mitä kriitikot sitten ahkerasti käyttivät häntä itseään vastaan.
Uranuurtajuutta oli myös se, miten hän oli luomassa suomenkielisen kirjallisuuden julkaisemisen käytäntöjä. Miten hän väänsi ja taisteli omien kirjojensa julkaisujen ja korvausten puolesta, ja kuinka hän romahti oman aikansa influenssereiden antaman murskakritiikin alle. Toisaalta Kivi myös omilla väärillä valinnoillaan pilasi omia mahdollisuuksiaan ja katkoi itselleen tärkeitä suhteita. Hän oli läheisimmilleenkin hankala.
Aleksis Kivi oli kritiikille helppo kohde: Hieman erikoislaatuinen sinkkumies, viinaanmenevä erakkoluonne, joka asui suurimman osan vuodesta jossain korvessa, kaukana Helsingin silmäätekevien kermasta. Hän oli koko ajan velkaa jollekin, joko rahallisesti, palveluksina, ruoasta tai majoituksesta, häpeästä ja huonosta käytöksestä tai terveydellisesti.
Ai Stenvall? Sehän pelkää ihmisiä, niin säikky on, ettei tule koskaan pappia tai lukkaria, opintonsa heitti kesken ja kirjoittaa Fanjunkarsin torpassa metsätarinoita. Päivät pitkät satuilee rosvoista ja mustalaisista ja metsään paenneista miehistä.
Alexis on laajoihin historiallisiin lähteisiin pohjautuvaa biofiktiota. Haapala pääsee hyvin lähelle kirjansa päähenkilöä, ihan iholle. Kirja välittää Kivestä hyvin inhimillisen ja samaistuttavan henkilökuvan. Kirjoittamisen riemu ja tuska välittyvät hyvin. Haapala on pannut Kiven myös itse pohtimaan omaa kirjoittamistaan ja kirjallisia valintojaan.
Kuuntelin tämän äänikirjana. Haapalan kaunis, Kiven omaa rytmiä ja sanastoa mukaileva suomi sopi tosi hyvin kuunneltavaksi. Myös päiväkirjarakenne, kronologinen eteneminen, tiivis aikaikkuna ja rajattu henkilögalleria sopivat hyvin äänikirjaan. Vesa Haapala kertoo itse Alexis-kirjansa synnystä Ylen podcastissa.
