Tuula Kallioniemi: Aaveita ja avaruusolentoja

Aaveita ja avaruusolentoja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Reuhurinteen alakoulusta kertovan kirjasarjan uusi tuleminen jatkuu toisen osan voimin. Kirjan sisältö on rakentunut käytännössä samalla kaavalla kuin aikaisemmissakin eli jokainen luku on koulun ja sen oppilaiden arkielämästä kertova oma erillinen tapauksensa.

Tämä on siis laadultaan ja sisällöltään tyylillisesti aika samanlaista kuin aikaisemmatkin kirjat. Alan itse jo pikkuhiljaa tottua näihin uusiin hahmoihin. Mukana nähdään sivuhahmoina myös niitä kirjasarjan ensimmäisen puoliskon aikana nähtyjä vanhoja oppilaita.

Aaveita ja avaruusolentoja on helppolukuinen kirja alakoulun alkuvaiheessa oleville, ikähaarukaltaan ehkä 6–10-vuotiaille. Se sopii yhdessä luettavaksi koulussa tai vaikka omaksi pulpettikirjaksi, jos sellaisia nykykouluissa enää käytetään.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 321 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...