Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Dresdenistä tuli 13. helmikuuta 1945 yksi toisen maailmansodan suurimmista mielettömän tuhon symboleista. Vanhalla kulttuurikaupungilla ei ollut suurta strategista merkitystä, joten sen pommittaminen maan tasalle aivan sodan loppuvaiheessa tuli sen asukkaille suurena järkytyksenä. 25 000 henkeä vaatinut tapahtuma on herättänyt keskustelua siitä lähtien, eikä vähiten Kurt Vonnegutin kuuluisan romaanin Teurastamo 5 ansiosta, olihan kirjailija itse paraatipaikalla todistamassa Dresdenin tuhoa.
Sinclair McKay ei kuitenkaan kerro kirjassaan pelkästään itse pommituksesta, vaan hän sitoo tapahtuman osaksi suurempaa kertomusta Dresdenistä. Kaupunki oli kuuluisa kosmopoliittinen kulttuurin keskus, joka oli tunnettu paitsi musiikista ja taiteestaan niin myös upeasta arkkitehtuuristaan. Kaupungin ensimmäinen alennustila tuli natsivallan myötä, jonka alaisuudessa taiteellinen ilmaisu, mielipiteenvapaus ja kansainvälinen ilmapiiri olivat ensimmäiset uhrit. McKay esittelee kirjan edetessä lukuisia dresdeniläisiä, joista yksi tärkeimmistä on professori Victor Klemperer. Hän oli yksi harvoista Dresdenin juutalaisista, jotka selvisivät natsien valtakaudesta hengissä. Erityisesti Klempererin kokemusten kautta lukija saa näkymän elämästä Dresdenissä natsivallan alla.
Myös Dresdenin kaupunkikehitys pommitusten jälkeen on yhtä lailla mielenkiintoista luettavaa. DDR:n alaisuudessa kaupungin ulkoasu muuttui huomattavasti, kunnes Itä-Saksan romahtamisen jälkeen alkoi jälleenrakentaminen, jossa vanha Dresden hiljalleen rakennettiin uudelleen. McKay pohtii mielenkiintoista kysymystä uudelleenrakentamiseen liittyen: onko jäljennös kuitenkaan enää sama asia kuin vanha, vai pitäisikö tällaista rakennustyötä luonnehtia enemmän historialliseksi kitschiksi? Itse Dresdenissä käyneenä en voi muuta kuin olla samaa mieltä McKayn kanssa ja puoltaa pieteetillä ja rakkaudella tehtyä jälleenrakennustyötä.
Sitten itse pommituksiin. Iso syy sille, miksi Dresden 1945 on niin erinomainen kirja, johtuu siitä, miten McKay kykenee viemään lukijan itse tapahtumien keskelle. Tämän kirjan myötä tulee selväksi, miltä oikein tuntui seisoa kaupungin kaduilla tuona iltana, kun yllä lentävistä pommikoneista alkoivat tippua ensimmäiset maalinmerkintäsoihdut ja aikaa löytää turvallinen paikka oli jäljellä enää muutamia minuutteja. Silminnäkijöiden kuvaukset infernoksi muuttuneesta kaupungista ovat karmeaa luettavaa, kuten odottaa saattaa.
Erityistä katkeruutta kaupunkilaisissa aiheutti se tosiasia, että kaupungin pommitus suoritettiin kolmessa aallossa. Viimeinen näistä iski kaupunkiin vasta seuraavan päivän valjetessa, kun kaupunki oli jo pääosin tuhottu ja ihmiset yrittivät löytää raunioista omaisiaan. McKaylta on hieno veto ottaa kirjaan mukaan myös pommikoneiden miehistöjen kokemuksia, kontrasti kokemusten välillä maanpinnalla ja ilmassa on kiehtovaa luettavaa.
Liittoutuneiden suhtautuminen valittuun pommitusstrategiaan näin yleensä ei ollut lainkaan yksiselitteinen. Dresdenin pommitusta perusteltiin sillä, että kaupunki oli liikenteen solmukohta, jonka kautta vietiin kalustoa itärintamalle. Oltiin myös jo pidempään arveltu, että laajat siviilipommittamiset ylipäätään murentaisivat saksalaisen väestön taistelutahdon. Toisaalta jopa Churchill itse epäili pitikö tämä todella paikkansa. Edes Dresdeniä tuhoisammat Hampurin pommitukset vuonna 1943 ei lopulta saaneet kaupunginhallintoa polvilleen, massiivisista kuolonuhreista huolimatta.
Jos pieni sivupolku sallitaan, niin kirja A Game of Birds and Wolves valotti tätä debattia mielenkiintoisesti. Professori Patrick Blackett (myöhemmin fysiikan nobelisti) teki sodan aikaan tilastollisen analyysin, jonka mukaan jo 200:lla pitkänmatkan pommittajalla olisi ollut sodan kannalta paljon suurempi vaikutus, jos niitä olisi mieluummin hyödynnetty Atlantin sodassa sukellusveneitä vastaan, kuin saksalaisten kaupunkien pommittamiseen. Miehen näkemys ei saanut sodan aikana suurta suosiota, mutta myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että Blackett todennäköisesti oli oikeassa.
McKay itse kallistuu sille kannalle, että kaupunkipommitukset olivat merkki liittoutuneiden kasvavasta epätoivosta ja halusta saada vastapuoli kerta kaikkiaan luovuttamaan. Tämä kasautuva paine aiheutti sen, että monet toimenpiteet eivät lopulta olleet rationaalisesta (tai inhimillisestä) katsantokannasta erityisen perusteltuja.
Dresden 1945 on niitä sotakirjoja, joihin kannattaa tarttua, vaikka sotakirjat eivät näin yleensä kiinnostaisikaan. Pääosin siviilien näkökulmasta kirjoitettu kirja on koskettavaa luettavaa, jossa sodan inhimillinen hinta tulee hyvin selväksi. McKay tuo mukaan myös juuri sopivan verran Dresdenin historiaa, jotta lukija saa hyvän käsityksen kaupungin merkityksestä keskieurooppalaisena korkeakulttuurin mekkana. Ennen kaikkea, kirjassa tuodaan monipuolisesti esille pommituksen aiheuttamia reaktioita ja tulkintoja. Vangitsevasti kirjoitettu kirja on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa.