Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia Kent : Runotytön tarina jatkuu

Emilia Kent

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Harvoin olen tarttunut johonkin kirjaan jo etukäteen hyvin kyynisenä ja ajatel­lut, ettei tästä varmaan mitään tule – sellaiset kirjat jätän nimittäin tavallisesti lukematta. Mutta jos joku on kirjoittanut jatko-osan L.M. Montgomeryn Pieni runotyttö -sarjaan, niin se minun on ehdottomasti luettava, meni sitten syteen tai saveen. Niinhän tässä kävi, että kirja imaisi minut täysin maailmaansa, ja luin sen ihastuneena, melkein lumoutuneena.

Emilia Kent -kirja siis jatkuu siitä, mihin Montgomeryn Runotyttö etsii tähteään -romaani loppui. Emilia ja Teddy ovat naimisissa, samoin ovat tahollaan hei­dän rakkaat ystävänsä Ilse ja Perry. Kentit asuvat siinä ihanassa Autiossa Ta­lossa, jossa Emilian piti alun perin asua Dean Priestin kanssa, mutta heidän kihlauksensahan purkautui. Dean oli sitten niin jalo, että antoi talon Emilialle häälahjaksi.

Nuoripari elää taiteilijaelämää, ainakin Teddyn kyseessä ollen, sillä hän maalaa yhä uusia ja uusia tauluja. Sen sijaan Emilian kynä ei oikein luista: hän kirjoit­taa kyllä jotain juttuja lehtiin, mutta uudesta romaanista ei ole tietoakaan. Niinpä Emilian aika kuluu kunnon pikkurouvan tavoin huushollaamiseen, ruoanlaittoon ja Teddyn sukkien parsimiseen leimahdusta, tuota entisaikojen luovuuden lähdettä, odotellessa.

Runotyttö-kirjoista on mukana useita vanhoja tuttuja: Uuden Kuun Laura- ja Elisabet-tädit tietenkin, kuten myös Jimmy-serkku. Ilse ja Perry siis. Lapsuu­den ei-niin-kivat koulutoverit Jennie Strang ja Rhoda Stuart. Ja sitten tietysti itse Dean, jolle aika pian tulee asiaa Autioon Taloon. Hänen vierailunsa var­maankin yhä herättää ne Pieni runotyttö -sarjasta tutut Teddy- ja Dean-puo­lueet henkiin – onko Dean kuitenkin mielenkiintoisempi? Mutta se hänen hir­veä omistushalunsa pilkahtaa jälleen.

Kyllähän Emilia Kent on hurmaava kirja. Se onnistuu mainiosti luomaan mont­gomeryläisen hengen sekä tekstin yleisessä soljuvuudessa että herkullisissa yksityiskohdissa, kuten vaikkapa Emilian ja Ilsen kauniiden vaatteiden kuvai­lussa. Olihan Montgomery itse kovasti pitsien ja silkkien ystävä, ja muun muassa sen tuntuvat kirjailijat tienneen.

Totta kai minä aidon fanin tavoin luin muutkin yksityiskohdat nokka pitkällä etsien niistä niin sanotusti virheitä. Har­vassapa vain olivat ainakin minun asiantuntemuksellani. Mutta onkohan sme­tana 1900-luvun Prinssi Edvardin saarella anakronismi? Ja Nancy-tädiltä peritty peilipallo, se johon katsoen Emilia aikoinaan pelasti Teddyn lähtemästä kohtalokkaalle laivamatkalle, oli jossain vaiheessa kääntynyt kristallipalloksi. Mutta oli miten oli, paljon tär­keämmäksi koin Huotarisen ja Koskimiehen onnistumisen aidontuntuisen kerronnan luomisessa. Sain jopa monta kertaa itseni kiinni miettimästä sitä, miten tämä sana mahtaakaan olla alkukielessä…

Kannattaa siis jokaisen Montgomeryn ystävän lukea. Juuri näin kesällä täl­lainen tyttökirja lienee parhaimmillaan, aivan kuin ne alkuperäiset Runotytöt.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 323 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...