Oululaisen kunnallispoliitikon ja eduskuntaankin nousseen Jessi Jokelaisen esikoisalbumi kuvaa nuoren naisen poliittista heräämistä Juha Sipilän hallituksen koulutusleikkausten myötä. Jokelainen innostui kirjoittamaan yhteiskunnallista ja poliittista blogia ja senhän tietää, miten käy, kun nuori nainen ketoo näkemyksiään politiikasta. “En tiiä saatana, kirjottais vaikka persereiästä ku huorittelun määrä on vakio anyway.”
Jokelainen on purkanut Femokratiaan kokemuksiaan ja näkemyksiään suomalaisen politiikan historiasta ja nykypäivästä, naisnäkökulman kautta suodattuneina. Luvassa on tiukkaa asiaa feminismistä ja politiikasta. Kuten ylläolevasta sitaatista huomaa, tyyli ei ole aina niin salonkikelpoista, mutta miksi Jokelaisen pitäisi kirjoittaa sievästi ja siivosti, jos vastaanotto on kuitenkin huorittelua, alistamista ja nöyryytystä?
Femokratia on vahvasti tekstipainotteista sarjakuvaa. Asiaa on paljon ja se nojautuu lähteisiin, tilastoihin ja sitaatteihin. Kuvituksena on hyvin piirrettyjä ja näköisiä kuvia poliitikoista. Mustavalkoinen sarjakuva on ulkoasultaan hillitympi kuin Riina Tanskasen Tympeiden tyttöjen riehakas energia tai Liv Strömquistin teokset – mutta etenkin Strömqvistiin verrattuna Jokelaiselle täytyy kyllä antaa kiitokset erittäin helppolukuisesta tekstauksesta, se tekee näin tekstipitoisen sarjakuvan lukemisesta merkittävästi nautittavampaa.
Itse asiasta ei voi kuin nyökkäillä myötämielisenä. Jokelainen nostaa erittäin hyvin esiin suomalaisen politiikan tasa-arvo-ongelmia ja naisten aseman ilkeimpiä kiemuroita. Sarjakuva on yhtä aikaa hauska ja kiukkuinen; itse asiassa ei ole mitään hauskaa, mutta eihän tällaista aihetta kestä käsitellä ilman mustaa huumoria.
Työ patriarkaatin kaatamiseksi on kaikkea muuta kuin valmista. Femokratia on hyvä pikakurssi feminismiin politiikan näkökulmasta ja jos ei ole asiaa tähän mennessä erityisemmin ajatellut, tästä saa varmasti paljon ajateltavaa. Jos taas asia on tuttua, Femokratia on oikein mainiota vertaistukea ja hengennostatusta.








