Pertti Jarla: Fingerpori 5

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jälleen olemme kaupungissa nimeltä Fingerpori ja meitä siellä viihdyttää ystävämme Heimo Vesa kumppaneineen.

Lukiessani Fingerporeja, saattaa käydä niin, etten vaan ymmärrä, mikä oli se vitsi. Sitä kuulemma sattuu ajoittain muillekin. Useimmiten työpaikan kahvipöytäkeskustelut ovatkin ihan fingerporista, mutta niin niihin tulee enemmän ymmärrystä. Tätäkin albumia lukiessa tulee vastaan strippejä, joiden kohdalla ei raksuta. Silloin kannattaa vaan mennä ohi ja palata sitten uudestaan, niin voi tuottaa elämyksen tajuta se jippo, kun se on kotvasen muhinut. Useimmiten se kuitenkin on varsin yksinkertainen.

Heimo Vesan lisäksi, myös Hitler, Jeesus ja Teräsmies ovat mukana värittämässä tunnelmaa. Joka toinen aukeama on muuten värillinen, kuten aikoinaan Aku Ankan taskukirjoissa. Se ei haittaa, sillä mustavalkoisina me olemme Fingerporimme tottuneet saamaan ja mustavalkoisia ovat jututkin.

Fingerpori 5 on väritykseltään ihana lila ja sisältää 64 sivua kielellistä iloittelua. Pikkutuhmaa ja mitään kaihtamatta, asioita viritellään esiin ja väitän, että niiden oivaltaminen tuottaa mielihyvää. Siksi Fingerpori-sarjakuvia kannattaa lukea, koska kyllä, ne antavat aivonystyröille hiukan työtä.

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 868 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...