Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu

Heinähattu ja Vilttitossu

Osta kirja itsellesi

Kun puhutaan reilut kolmekymmentä vuotta vanhasta ja liki kaksikymmentä osaa sisältävästä kotimaisesta lastenkirjasarjasta, tuntuu aika lailla uskomattomalta, että itse en tätä ennen ollut tutustunut sarjaan laisinkaan. Sarja, josta puhun on Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu, jonka ensimmäinen osa on nyt 31 vuotta ensiesiintymistään myöhemmin julkaistu uudelleen kirjailijoiden parantelemana ja uudella kuvituksella. Tähän tilaisuuteen ei voinut olla tarttumatta, varsinkaan kun vanhempi pikkulukijanikin on sopivasti jo kohderyhmää.

Heinähattu ja Vilttitossu ovat siskokset, luonteiltaan aika erilaiset. Alati olkihattu päässä kulkeva Heinähattu on esimerkillisempi ja kiltimpi, palelevista jaloista kärsivä ja siksi aina vilttitossuihin sonnustautuva Vilttitossu taas villimpi ja mahtipontisempi. Isosiskona Heinähattu tuntuisi ottavan melko paljonkin vastuuta pikkusiskostaan Vilttitossusta, mutta taitaa sittenkin lähteä aika helposti mukaan siskon ehdotuksiin, ainakin tämän ensimmäisen kirjan perusteella. Ja niin kuin hyvissä tarinoissa usein on tapana, päähenkilöhahmot tasapainottavat tässäkin mainiosti toisiaan. Heinähatulla ja Vilttitossulla on myös vanhemmat, Hanna ja Matti Kattilakoski.

Nyt tilanne on kuitenkin se, että Heinähattu ja Vilttitossu ovat päättäneet lähteä kotoa. Syitä tähän on muutama: ensinnäkin ovat Hannan eriskummalliset yrttipöperöt – Heinähattua niiden syöminen pelottaa, Vilttitossu kaipaa makkaravoileipiä – sitten Matin tylsät kirjat ja tieteelliset muistiinpanot ja kolmantena se, ettei heillä ole edes telkkaria. ”Moi sitten, kuivapallot!” ja tytöt ovat kaikonneet.

Alkaa tyttöjen karkumatka, jonka tiimellyksessä esitellään niin naapurin hupakkoneidit, Helga ja Halise Alibullen, kuin paikalliset poliisitkin, Rillirousku ja Isonapa. Ehditään toimia muuttoapuna, tavata Elvis ja käydä baarissa juomassa kaljaa ja kahvia. Sitten taitaakin tulla jo koti-ikävä. Uskaltaa kai tässä sen verran paljastaa, että onnellisesti kaikki kuitenkin päättyy, munkkikesteihin Alibullenin neitien tapaan. Vauhdikas tarina on saanut näköisensä päätöksen.

Heinähattu ja Vilttitossu saavat sekä minulta että neljävuotiaalta koekuuntelijaltani ehdottoman suosituksen. Kun hauskaan tarinaan lisätään vielä uusittu Salla Savolaisen oivallinen kuvitus – tosin en epäile myöskään edellisen, Markus Majaluoman luoman kuvituksen toimivuutta – on lopputuloksena se, että tämän lukemiseksi ei ihan yksi kerta riitä, vaan tarinan pariin on palattu jo melko monta kertaa uudestaan. Ja äänikirjana se on soinut autossa jo sen verran monesti, että kohta pitänee hankkia vaihteluksi seuraava osa. Mutta näitähän onneksi riittää!

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...