Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Risto tulee koulusta mielensä pahoittaneena. Kun Rauha-täti tivaa syytä, käy ilmi, että eräs Niilo Rummukainen tekee koulussa tutkimusta ja Ristolta on kyselty kotioloistaan. Risto kertoi Rummukaiselle asuvansa Rauha-tädin kanssa, että täti laittaa ruoaksi pelkkää hernekeittoa ja että täti lyö. Rauha suuttuu, soittaa välittömästi rehtorille ja ilmoittaa tulevansa seuraavana päivänä puhumaan tämän Rummukaisen kanssa.

Seuraavana päivänä koulussa nolo Risto kertoo Rauha-tädille vain, että Rummukainen on kalju. Vaan niin on koulun rehtorikin ja Rauha-täti kohtaa rehtorin, jota luulee Rummukaiseksi. Rehtori taas luulee, että Rauha on koulun uusi sijaisopettaja, Hilpuri Tilli. Tästä alkaa herkullinen suma väärinkäsityksiä, kun Rauhasta tulee sijaisopettaja. Rauha puolestaan luulee, että hänen sopivuuttaan Riston huoltajaksi testataan.

Risto on luonnollisesti kuolla häpeään, kun Rauha-täti ilmestyy kotitaloustunnille opettajaksi. Kotitaloustunti on täyttä kaaosta, mutta lapset pitävät Rauha-tädistä, joten rehtori pyytää hänet seuraavanakin päivänä sijaiseksi… Nellin ja Riston on ratkaistava tilanne ja löydettävä jollain konstilla aito Hilpuri Tilli sijaiseksi, jotta Rauha-täti – joka on aivan rakastunut opettajana olemiseen – saadaan pois koulusta nolaamasta Ristoa.

Onneksi asia lopulta ratkeaa ja Rauha-täti saadaan korvattua oikealla Hilpuri Tillillä ja Risto voi taas jatkaa koulunkäyntiä huoletta. Hauska tarina toimii erittäin hyvin myös Paavo Kerosuon lukemana äänikirjana.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...