Micael Dahlén: Ihmispedot

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kyllä nyt ahdistaa. Tunnelma on samanlainen kuin ruotsalaisessa dekkarissa konsanaan. Tukholman kauppakorkeakoulun professori Micael Dahlén kauhoo ihmisluonteen syvimmissä vesissä, eikä sellainen ole hilpeää puuhaa.

Ihmispedoissa lukijoille esitellään viisi murhaajaa, jotka ovat teoillaan nousseet julkkiksiksi ja saaneet rikoksillaan rahaa, mainetta ja innokkaita seuraajia. Issei Sagawa oli outo pikkumies, joka tappoi hollantilaisen naisen ja valmisti tästä itselleen ruokaa. Hänet tuomittiin mielisairaalaan, mutta vapautettiin jo vuoden kuluttua, koska hänen tilaansa pidettiin parantumattomana. Vapautuksen jälkeen Issei alkoi luoda uraa kaikkien tuntemana lempikannibaalina.

Peter Lundin tappoi äitinsä, naisystävänsä ja tämän kaksi lasta. Rikosten myötä hänestä tuli kuuluisa, ja hän saa nykyisin nauttia vankilassa naispuolisten ihailijoidensa loppumattomasta virrasta. Dorothea Puente oli patologinen valehtelija, joka keksi itselleen menneisyyden. Hänestäkin tuli kuuluisa, mutta vasta kun hänen täysihoitolansa puutarhasta löytyi ruumiita. Wayne Lo oli kouluampuja ennen kuin kukaan oli kuullutkaan sellaisesta. Hänestä ei tullut Columbinen kouluampujien kaltaista superjulkkista, koska hän teki tekonsa ennen nykyaikaista Internetiä. Charles Manson aivopesi seuraajansa surmaamaan joukon ihmisiä. Hän julistautui profeetaksi ja Jeesukseksi, ja hänellä on yhä seuraajia.

Dahlén käy tapaamassa murhaajia ja huomaa, että on muuttumassa tutkijasta faniksi.  Murhasta tulee pakkomielle. Kirjan rivien välistä voi lukea hänen hämmennyksensä: Mikä minua vaivaa? Miksi tämä kiehtoo minua? Dahlén etsii ratkaisua omaan pakkomielteeseensä haastattelututkimuksien, Nietzschen Übermensch-teorian, evoluutiopsykologian ja Hollywoodin viihdekoneiston avulla. Tyhjentäviä vastauksia ei löydy, mutta laihana lohtuna hän tajuaa, ettei himo nähdä verta ole vain nykyihmisen taipumus. Murha ja veri ovat aina kiehtoneet ihmistä, mutta television ja Internetin välityksellä sen määrä ja viihdekäyttö ovat räjähtäneet käsiin.

Nykytekniikan avulla katsojan verkkokalvot ovat alati veriroiskeiden armoilla. Ihmiskehoa revitään, silvotaan ja tongitaan parhaimpaan katseluaikaan. Dahlén kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan amerikkalaislapsi näkee 8 000 fiktiivistä murhaa ennen ala-asteen loppumista. Murhaa käytetään viihdeteollisuuden hyödykkeenä, ja se on myyntiartikkelina läsnä kaikkialla. Todellisuus on onneksi päinvastainen: FBI on arvioinut, että murhien osuus kaikista rikoksista jää alle prosenttiin. Murhien näkeminen ei siis synnytä ainakaan suurta mallikäyttäytymistä.

Dahlén käsittelee kiinnostavaa aihettaan rationaalisemmin ja hienovaraisemmin kuin esimerkiksi Christopher Berry-Deen kaltaiset ”kirjailijat”. Ihmispedoista huokuu syvä hämmennys, jota Dahlén kokee omista tuntemuksistaan. Hän ei tiedä, miksi murhaajat kiehtovat häntä. Tiedemiehenä hän pyrkii löytämään kysymykselle rationaalisen ratkaisun, mutta lopulta hän huomaa itsekin käyttäytyvänsä kuin pahin murhabändäri. Hänen on vain annettava periksi ja myönnettävä, että tällaisia ihmiset ovat: verenhimoisia ja omituisia. Ja sitten taas ahdistaa.

Ihmispedot on kehäpäätelmän muotoon tehty kirja pakkomielteestä. Se on samalla henkilökohtainen tunnustus: Dahlénkaan ei kykene taistelemaan ihmisen sisimmässä asuvaa verenhimoa vastaan. Ihmispedot on mielenkiintoinen, älykäs mutta ei rikkiviisas kirja.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *