Santtu Luoto: Ile Kallio

Ile Kallio

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä kirja, joka kertoo Hurriganes-kitaristi Ile Kalliosta, on loistava. Heti kun sain sen käsiini, se otti niin haltuun.

Santtu Luoto on kirjan kirjoittanut minä-muodossa, niin kuin Ile itse olisi sen kirjoittanut. Ile siis puhuu lukijalle joka sivulla. Aivan kuin istuisi vieressä ja palauttaisi mieliimme sen kaiken, mitä joskus tapahtui. Kuinka hän aloitti Hurriganesissa, lähti pois ja palasi takaisin. Kaikki ne ajat saa kokea tämän kivan kirjan kanssa, jossa on lukematon määrä kuvamateriaalia.

Kirja etenee 1960-luvulta tähän päivään, kummemmin poukkoilematta. Se marssittaa esiin muitakin muusikoita ja kuvaa ajan henkeä, musiikin tekemistä. Ilen ensimmäistä bändeistä Hurriganesiin ja siihen, kun hän tapasi Kaija Kärkisen ja heistä tuli kaikin puolin toimiva pari.

Kirja on helppotajuinen, koska se on jaettu lukuisiin kappaleisiin ja teksti on vaan niin kovin sujuvaa.

Tyyli on juuri sellainen, että sitä on mukava lukea. Kun kirjan sulkee, hieman herkistyneenä, huomaa, miten hyvä mieli siitä jäi.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...