John Fagerholm ja Jaakko Riihimaa: Albert Järvinen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mahtava paketti Suomen rockhistoriaa on näissä kansissa. Kirja on niin täynnä tietoa, että se on alkaa olla jo lähes “raamattu”. John Fagerholm ja Jaakko Riihimaa ovat tehneet ison työn ja onnistuneet siinä erinomaisesti.

Albert Järvinen oli niin monessa mukana ja niin taitava, että hänen elämäntyönsä koskettaa todella monia. Kun kerrotaan Albert Järvisen elämästä, on kerrottava lähes kaikkien muidenkin hänen aikalaistensa osuus ja se ei ole pientä. Marssitetaan framille kaikki, Pave ja Dave ja Royals ja tietysti Hurriganes, mutta Albert Järvisen musailu ei ollut pelkkää Hurriganesia.

Kirja on koottu hienosti kasaan ja yksikään aukeama ei ole samanlainen. Kuvia on runsaasti ja ne ovat kaivettu arkistojen albumeista. Melkein joka sivulla on jokin kuva ja jollei ole, niin on joku tietolaatikko, missä on tiivistelmä jostain muusikosta.

Albert Järvisen elämä oli erittäin mielenkiintoista ja vaiheikasta. Järvisen osaaminen monella alalla tulee hyvin esiin ja monelle se tulee ihan uusina asioina. Hänen kauttaan tulee esiin se koko aikakausi, mitä silloin elettiin ja millaista oli musiikin tekeminen ja muutenkin se musiikkipiireissä temmeltäminen. Muukin temmellys nousee esiin, se millä saatiin nuppi sekaisin…

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on niin tuhti paketti, että uskon se kuluvan monissa käsissä.

Albert Järvisen Heads Off -biisi YouTubessa.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Tervehdys! Albert Järvinen kirja loppuun myyty joka paikassa?! Itse löysin sen Laukontorin antikvariaatti /Tampere ja naurettavaan 15€ hintaan 2- painos..Ja mm huutonetissä sama kirja 4 -painos 65€ ja sama kirja myös huutonetissä 1- painos 100€. No? Vkl kirja silmän alle..Jää tuo Harri Nykäsen Raid nyt kesken..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...